Meitä oli ravintolassa lopulta vain 4.
Tilasin menun jossa oli pelkkää lihaa ja vihanneksia (ja riisiä).
Enpä voi sanoa suuresti nauttineeni.

Joko
a) en osaa arvostaa hyvää ruokaa
b) en saanut sellaista.

Alkukeitto oli paras. Sitten tuotiin eteen puutikuissa (vartaissa) lihaa jos jonkinlaista. Possua, kanaa, nautaa. Kaikissa oli sama kastike. Possu oli minusta heikkolaatuista tosi rasvaista lihaa. Kanapyörykät olivat kuin jotain Saarioisten pyöryköitä. Vihannekset vartaissa aika OK.

Onneksi menu ei maksanut kuin 18.50 €.

Herää kysymys (johon tuskin saan vastausta...) että oliko tuo ruoka vain minun mielestäni heikkoa vai oliko se todella sitä "oikeasti"? Olen ollut elämässäni 3 kertaa japanilaisessa ravintolassa, joten minulla ei ole päässä kuvaa siitä millaista ruuan "pitäisi" olla. Muut tilasivat sushia, ja tykkäsivät kovasti - mm. yksi vuoden Japanissa asunut nainen, joka on todella maan ruokia maistellut siis tuon kokonaisen vuoden.

Hänestä enemmän;
nyt noin nelikymppinen nainen vietti 24-vuotiaana vuoden Kyotossa arvostetussa Teeseremoniakoulussa. Sai sinne stipendin Suomesta - muuten ei olisi moiseen mahdollisuutta ollutkaan.
Hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa joten tuolla Japanin vuodella ei ollut mitään tekemistä "minkään kanssa", mutta hieno ja kuulemma rankka kokemus se oli.

Teeseremoniaa opiskellaan tuossa koulussa 3 vuotta. Hän siis vain vuoden stipendinsä turvin. Sinä aikana oppi ettei koulun alueella saa ottaa yhtään juoksuaskelta, että jokaista vastaantulijaa pitää pysähtyä tervehtimään...ja että sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistukset!

Nainen on 180 senttinen, ja oli kuulemma alussa ollut hankalaa löytää sopivan kokoinen kimono kouluvaatteeksi...oli lopulta teetetty. Kotiin hän tuli vuoden kuluttua viiden kimonon, teekalustojen ja uuden kokemuksen kanssa.

Ja taitaa olla Japani-fan lopun ikäänsä.