Launtaiaamu kello 6.37 ja olen hereillä. Moni vetäisi onnessaan sikeitä kun kerran voi. Minä sen sijaan suorastaan odotan, milloin voin lähteä kampaajalle. Aika on 8.45, joten ihan vielä ei kannata...Sitä ennen nautin aamiaisen YKSIN kaikessa HILJAISUUDESSA kun muut nukkuvat.

Sain eilen kiertokirjeen kaveriltani. Laitan kyselyn tännekin;

1. Mitä vaatekappaleita tai asusteita et voisi koskaan panna päällesi?

2. Housut vai hame?

3. Korot vai ei?

4. Silmälasit vai piilolinssit?

5. Koruja vai ei?

Ja vastaan itse reippaasti!

1. Hiuspanta on ainakin yksi. On sellainen joskus muinoin käynyt minunkin päässäni, mutta se oli silloin se.
Sukkahousujen pukeminen on todella vaikeaa, mutta joskus onnistuu. Mieluiten pidän todella paksuja läpinäkymättömiä sukkahousuja, enkä ikinä housujen alla. Mieluummin palelen, tai hätätilanteessa laitan pitkät alushousut. Vaikka miesten.

Sitten sellainen ylisuuri t-paita jossa lukee jotakin "hauskaa"...Ylipäätään t-paita, jossa on kireä o-aukkoinen pääntie.

Housut joista näkyy persvako eivät myöskään koskaan tule kuulumaan mun vaatekomeroni sisältöön...

Onhan näitä paljonkin...toisaalta kai sitä "hätätilanteessa" tietysti laittaa mitä vaan. Ja on juttuja joihin en tietyssä tilanteessa missään nimessä koske, mutta toisessa paikassa voisin niitä pitääkin.

2. Yleensä housut, mutta etenkin kesällä aika usein myös hame.
Hame on mieluiten sen pituinen, että polvet juuri ja juuri peittyvät (tai polven puoliväliin).

3. Yleensä ei korkoja, mutta viime aikointa on taas korollinen olo iskenyt.

4. Sekä että. Mieluummin en pitäisi kumpiakaan. Inhoan sitä etten voi nähdä kunnolla ilman apuvälineitä.

5. Jatkuvassa käytössä vain vihkisormus. Korvakoruja en oikein kestä...kaulaani laitan joskus jotakin, samoin ranteeseen.
Keltakulta on pannassa täällä osoitteessa. Pitää olla valkokultaa, hopeaa tai vaikka sitten rihkamaa.