..olen huomannut että käytän musiikkia nykyään useammin ja useammin itseni "rauhoittamiseen", ulkopuolisen hälyn karkoittamiseen ja itseni kuunteluun. Niin, oikeastaan kuuntelen itseäni enkä musiikkia aina. Minä tykkään valtavasti monenlaisesta "menevämmästäkin" musiikista, jonkun mielestä ehkä "rajusta ja raskaastakin", mutta en voi enää oikein kuunnella sellaista kuin tietyssä mielentilassa. Ja se on nykyään harvemmin kuin ennen. Ennen saatoin alkaa kuunnella vaikka The Doorsia heti silmät avattuani, nyt en. Tuntuu että se lähtee vetämään minua johonkin turhan syvälle.

Täydessä bussissa kun teinit raakkuu hollanniksi ympärillä pakenen nykyään usein - nyt sopii nauraa...- kuuntelemaan sellaisia "meren kohinaa" tai "ääniä hiljaisuudesta" tai muita vastaavia äänitteitä tyyliin "rentoutusmusiikkia keski-ikäisille". En tuolle ole tarvetta aina eikä edes joka päivä, mutta se auttaa silloin kun ei jaksa levittää itseään joka suuntaan vaan haluaa kääntyä sisäänpäin mieluummin. Ei mulla ainakaan ole voimia aina olla melun keskellä.

Siksi olen iloinen siitä että suuri suosikkini Sting on mennyt ja tehnyt levyn, missä soittaa luuttua ja laulaa vanhoja, rauhallisia lauluja. Kuunnelkaa tuolta sivulta!

Ja tämä tuli mieleen siis musiikista kun luin Miss Pligaata.

++++

Hestia arveli ettei ehkä koskaan opi sanomaan EI.
Siitä tuli mieleen, että voin onnitella itseäni siitä, että olen oppinut ja alkanut jopa käyttää tuota taitoa! Viimeksi vapautin itseni jutusta jota olin veivannut pari vuotta - viimeisen vuoden etenkin vastenmielisesti ja vailla intoa...mutta josta en kehdannut/raaskinnut jättäytyä kesken
pois. Kun tuli sopiva väli, sanoin erittäin vapauttavan EI:n.

Joskus on hauska sanoa JOO, silloin kun ensin tulee mieleen että mahdanko osata. Olen luvannut usein selviytyä asioista joita en ole koskaan ennen kokeillut, joiden onnistumisesta ei ole mitään takuita ja jotka voivat mennä syteen tai jopa saveen ja vielä molempiin yhtäaikaa. Ne ovat kuitenkin minusta oivallinen tapa oppia uutta ja saada uusia kokemuksia. Siksi olen vaikkapa lähtenyt harrastajateatteriin ja lupautunut laulamaan lavalla, pitänyt esitelmän isolle porukalle, tehnyt hiukan mallinhommia (siis KAAAAUUUUAN sitten;-)) ja sen sellaista. Viimeksi lupasin esittää nukketeatteria lapsille yhdessä tapahtumassa ennen joulua. Tekstinkin osaan kirjoittaa, kuulin itseni sanovan.

Kun onnistuu jossakin mitä ei tiennyt osaavansa on onnistumisen tunne aivan mahtava. Se on hyvä palkinto! Eilen lähetin sydän pamppaillen kymmenkunta kuvaa tilaustyöstä, jonka sain valmiiksi juuri. Olin lupautunut tekemään työn, jonka kaltaista en sitä luvatessani ollut koskaan tehnyt. Sen koko ja siinä käytetyt tekniikat olivat minulle suht uusia. Mikä helpotus, kun tilaaja ilmoitti että tuo on nyt sellainen kuin hän ajattelikin! Anteeksi nyt omakehu mutta olen valtavan tyytyväinen tuohon työhön, ja tyytyväisyyttäni lisää hurjasti se, että "asiakas" tykkää siitä.

Eli suosittelen uskaltamista. Joskus ON kyllä hyvä osata sanoa ei, mutta uskaltakaa myös heittäytyä sanomaan KYLLÄ, silloin kun mieli tekisi mutta järki sanoo "ei sinusta ole siihen".