Olen viime aikoina erikoistunut katselemaan luonnonkatastrofiunia. Toinen usein esiintyvä aihe on jonkinlainen sotatila ja siihen liittyvät onnettomuudet, katastroofit, tuho ja hävitys.

Viime yönä seurasin miten kaukaa taivaanrannasta lähestyi hitaasti valkoinen sumu, jonka tiedettiin etenevän päivän aikana kaiken päälle, tuhoavan kaiken. Kerrottiin että ensimmäiset merkit ovat valkoinen sarastus kaukaisuudessa, sitten hiljalleen leijuvat lumihiutaleet, kiihtyvä tuuli...hiipivä kylmyys ja lähenevät jäälohkareet. Lopulta kaikki jäisi suuren kylmän alle ja tuhoutuisi. Jotkut ihmiset eivät ottaneet sitä tosissaan vaan kulkivat kadulla kuten ennenkin. Minä istuin sisällä ja mietin millä myrkyttää lapseni jotta he eivät kuolisi kylmään hitaasti. Kerroin miehelle että toivon heidän jo nukkuvan silloin kun se Suuri Kylmä on kohdalla..niin että eivät ainakaan ole hereillä kun kuolevat.

Itkin silmät päässäni sitä että kaikki loppuu pian, isompi poika ymmärsi kaiken ja itki hänkin ja kyseli miksimiksi. Isäni tuli paikalle jostakin sellaisella 20-luvun autolla ja pyysi saada viedä isomman poikani maalle turvaan. Sanoin että Kylmä tulee sinnekin, mutta isäni sanoi että vaikka tuleekin, poika voisi olla ainakin onnellinen kun se tapahtuu. Ja isompi lähti isäni mukaan.

Jäin lattialle makaamaan pienempi poika sylissäni. Itkin ja katselin tv-uutisia ja välillä koko seinän kokoisen ikkunamme läpi miten valkoinen lähestyi. Kaukana näkyi pyörremyrskyjä, jossakin alla virtasi vesi missä kellui soutuveneen kokoisia jäälohkareita. Pelkäsin aivan valtavasti ja mietin miten jotkut voivat olla niin hulluja että vain istuvat katukahviloissa vaikka Kylmä on tulossa.

En tiedä miten kävi. Ennen heräämistäni ehdin ainakin olla hississä joka vei minut -200 grammaa (kyllä!) katutason alapuolelle. Ehdin myös juosta lumessa lapsuuden talvimaisemassa, nähdä punaisen valon taivaanrannassa ja itkeä itkemistäni.

Hyvää huomenta, siis.