Toinen poikani on ilmeisesti täydellisyydentavoittelija.
Väliarvostelut koulusta saatiin pari päivää sitten.
Arvosteltavia kohtia on 49. Arvosanat ovat A-D ja + ja - ovat myös käytössä vivahteita antamaan.
Poikani lapussa oli 45 A:ta ja 4 B:tä.
Lisäksi opettajan sanallinen arviointi, jonka sisältö
on silkkaa suitsutusta alusta loppuun.

"Nuo pitää vielä saada pois", oli pojan oma kommentti.
Isänsä kommentti oli;
"minulla ei koskaan ole tainnut olla yhtään A:ta...".

Opettaja tuli juttelemaan eilen koulun pihalla.
Sanoi ettei muista opettaneensa ketään toista kaksikielistä lasta, joka olisi ollut noin hyvä ranskassa. Poika ajaa kuulemma kirkkaasti ohi suurimmasta osasta luokkansa yksikielisesti ranskankielisiä oppilaita. En pidä sitä itse ihmeenä. Olen tullut siihen tulokseen, että useampikielisillä lapsilla on usein kieleen ylipäätään herkempi ote ja taju kuin yksikielisillä. Kielellä joutuu uhraamaan ajatuksia jatkuvasti. On tottunut huomaamaan eri kielten erot, mahdollisuudet ja vivahteet.

Olen kauhean iloinen poikani puolesta.
Toivon vaan, ettei hän kuvittelisi koulun olevan maailman tärkein asia. Silti on tietysti vain iloinen asia, että toinen rakastaa läksyjä, tutkimista ja lukemista - ainakin vielä.