Menin tänään kaupungintalolle viemään yhtä pyydettyä lappua, jotta kaupunkiin asukkaaksi rekisteröitymiseni olisi vihdoin kunnossa. Olin saanut pienen kortin kaupungintalolta, missä minulta pyydettiin paperia, josta käy ilmi että olen ottanut mieheni sukunimen avioliiton yhteydessä. Kortissa luki että paperi tulisi olla suurlähetystöstä. (Taustatietoina; mieheni on ranskalainen, meidät on vihitty Suomessa.) Olin elokuussa Suomessa ja tiedustelin silloin Ranskan Suomen suurlähetystöstä ko. paperia. Sanoivat ettei se kuulu heille, vaan sellaisen saa väestörekisteristä. Sieltä sitten sellaisen pyysin ja sainkin. Leimat ja kaikki, jippii. Nimi se ja se ennen avioliittoa, avioliiton jälkeen se ja se. Kuullosti oikealta.

Tänään menin kaupungintalolle (kolmas kertani). Olin paikalla klo 8.15. Paikka aukeaa 8.30 ja silloin kaikki ulkona jonossa olleet rynnivät sisään ottamaan vuoronumeron. Teräväkyynärpäisyydestäni huolimatta yksi ukko onnistui ohittamaan minut aivan röyhkeydellä. Tosin...ilman sitä ukkoakin ennen minua oli 13 henkilöä. Se ei kuullosta paljon miltään, mutta virkailijoita on yksi ja aikaa menee p-a-l-j-o-n per asiakas, kuten joku saattaa muistaa aikaisemmasta kirjoituksestani.

Aika kului, asiakkaat vaihtuivat erittäin hitaasti. EU:n ulkopuolelta tulevia varten oli kaksi luukkua, mutta  asiat eivät siellä sujuneet yhtään nopeammin, sillä usein asiakkaana on henkilö jolta ei suju ranska tai englantikaan. Paperitkin hiukan sitä tai tätä - näin virkailijat ainakin kovaan ääneen antavat ymmärtää. Istuin, välillä kävelin, juttelin muiden kanssa, vertailin numeroita ja arvioin mahdollisuuksiani päästä hoitamaan asiani ennen klo 11.45, jolloin paikka suljetaan. Uusia "ystäviä" tuli mm. Kroatiasta, Puolasta, Englannista ja Kuubasta....

Sisuprkleen voimin odotin ilman ruokaa ja juomaa, vessassa käymättä, sillä en halunnut ottaa sitä riskiä, että yht’ äkkiä onkin minun vuoroni (monet lähtivät pois kun eivät jaksaneet odottaa)  ja minä istun pöntöllä talon alakerrassa...Ja vuoroni tuli lopulta tuossa paikassa, missä aikakin on pysähtynyt (kellot seinillä näyttävät mitä sattuu, yhdessä ei ole edes viisareita!) ja kaikki muu sen myötä. Aivotoiminta varsinkin, tiskin molemmin puolin, siltä tuntui.

Virkailija oli nuorehko mies, aivan mukavanoloinen. Katseltiin papereitani eikä Suomesta tuomani lappu kelvannut. Se ei ollut suurlähetystöstä. Selitin miksen ollut saanut Ranskan suurlähetystöstä Helsingistä pyydetynlaista paperia. Virkailija sanoi kovasti ymmärtävänsä, ettei sieltä sellaisia annetakaan MUTTA nyt haluttaisiinkin toisenlaista dokumenttia: avioliittomme on rekisteröity Ranskan suurlähetystön kautta myös Ranskaan eikä tuossa paperissa ole mitään mainintaa nimenmuutoksestani. Selkeä puute, jonka itsekin huomasin vasta nyt.

Moka numero yksi on siis tehty Ranskan Suomen suurlähetystössä kesällä 2005, kun nimenmuutos on unohdettu kirjoittaa vihkitodistukseen. (Suomen väestörekisterissä asia on kunnossa).

Moka numero kaksi on tehty elokuun puolivälissä täällä Brysselissä, kun kaupungintalon pikku naisvirkailija kirjoitti pikku käsialallaan pikku lappuseen viestin minulle pyytäen tiettyä paperia - mutta sen väärällä nimellä. Tämän totesimme tämän mukavan miesvirkailijan kanssa. Jos olisin alunperin osannut pyytää Suomen Ranskan suurlähetystöstä oikeanlaista paperia, se olisi minulla nyt...ja olisin sen voinut antaa kiltille miesvirkailijalle. Lapun kirjoittanut kollegansa näyttäytyi tiskillä nopeasti myöntämässä virheensä ja häipyi mappien taakse. Toivottavasti ne kaatuvat hänen päälleen ja hän läikyttää kuumaa kahvia syliinsä. Lisäksi toivon hänelle loppupäivän kestävää välitöntä ripulia.

Vietin aikaa kaupungintalolla noin 3 tuntia aivan turhaan. Virkailija ei voinut tehdä mitään, koska ilman oikeanlaista paperia hän "olisi itse vaikeuksissa".

Minä otan taas yhteyttä Ranskan Suomen suurlähetystöön Helsingissä, pyydän kopiota siitä dokumentista jota todella halutaan, odottelen sen saamista, menen sitten taas jonakin aikaisena aamuna jonottamaan lippua, sitten vuoroani....eväiden kanssa.

Hauskempaa perjantaita teille!