Pääsin juoksemaan silloin perjantai-iltana. Itselleni  muistutukseksi iltalenkkejä varten;
- varo koirankakkoja!
- älä katsele koteihin sisään (lyhtypylväät ja puut vaanivat uteliasta lenkkeilijää)...

Lauantaina kävin Rotterdamissa opettamassa. Kuljin rautatieasemalta merimieskirkolle, ja yli puolet matkasta seurasin maassa kulkevaa verinoroa. Ensin verta oli paljon, sitten hiukan vähemmän, ja loppumatkasta vain satunnaisia tippoja. Mitä oli tapahtunut ja minne veritipat lopulta olisivat kulkeneet? Oli pakko jättää salapoliisin homma sikseen, koska olin jo valmiiksi myöhässä.

Lauantai-ilta meni kotona (ihan kuin se kovin usein menisi jossakin muualla!). Tein hyvää ruokaa, pojat tappelivat ja sen sellaista ihan tavallista.

Sunnuntaina lojuin väkisin hiukan pidempään sängyssä. Se on mulle todella hankalaa, sillä olen tyyppi joka nousee aamu kuin aamu aikaisin..ja alkaa heti tehdä jotakin..sitten jotakin muuta..ja vielä jotakin.

Kävimme porukalla rannalla. Laskuveden ansiosta sinne oli muodostunut sellaisia parinkymmenen metrin pikku "saaria". Loikimme sellaiselle, ja pojat kaivoivat isänsä kanssa kuopan joka pian täyttyi vedellä. Minä juoksin pitkin rantaviivaa edestakaisin. Se oli hiukan hankalaa, sillä aurinkoinen sää oli houkutellut kävelijöitä ennätysmäärän.

Sitten huomasimme että "saaremme"  alkaa käydä pienemmäksi ja pienemmäksi...nousuvesi oli tulossa. Ainut kuiva reitti saarelle alkoi myös täyttyä vedellä. Hiekkalelut kassiin ja kuivalla maalle, mars! Rannalla katselimme miten "saari" pieneni, pieneni, pieneni - ja katosi lopulta kokonaan. Taikaa!