Olin kuvitellut että helmikuu on ohi tuosta vain kun se on kerran niin "lyhyt". Se onkin osoittautunut lähes sen kuuluisan nälkävuoden pituiseksi. Uskon että osasyyllinen on poikien loma yhdistettynä ankeaan säähän.

Tänään kuitenkin voisin nostaa lipun kuvainnollisesti salkoon. Kai tämä tästä. Huomenna saan kääntää Tampere-seuran seinäkalenterinkin, ja ihailtavakseni tulee maisema Armonkalliolla 50-luvulta.

Eilen silitin.
Kerron sen siksi, että sitä tapahtuu hyvin harvoin. Mieheni on tosi tarkka omien vaatteittensa silittämisestä joten silittää itse. (Silloin kun vielä pitää vaatteita jotka pitää silittää).
Poikien vaatteita silitän satunnaisesti ja vain esim. kauluspaidat. Petivaatteiden silittämistä en oikein ymmärrä. Myönnän, että silitetyt lakanat ovat mukavat, mutta minusta homma silti vie hiukan liikaa aikaa saavutettuun etuun verrattuna.

Kerron tämän eilisen tapahtuman myös siksi, että usein mietin miksi niin moni tekee asioita vastentahtoisesti tietämättä miksi ne tekee...Tämä tuli mieleen kun seurasin mieheni siskon silityspuuhia Calais'ssa viikonloppuna. Hän silitti kiroillen ja leukaperät kireinä pyyhkeitä. Taitteli niitä erityisellä tavalla, kiroili ja silitti lisää. Aikani katseltuani koodi alkoi avautua minulle. Olen nähnyt tuon saman näytöksen hänen oman äitinsä esittämänä. En usko että äiti on varsinaisesti "käskenyt" silittämään pyyhkeitä tai valistanut että ne pitää silittää juuri tuolla tietyllä tavalla, mutta uskon tietäväni miksi miehen sisko silittää ne (ja kiroilee, koska ei pidä hommasta).

Maailmassa on minusta liikaa asioita jotka tehdään siksi, että
AINA ENNENKIN OLLAAN TEHTY NÄIN. Kotoa on saatu ehkä malli (jossa sinänsä ei ehkä ole vikaa, mutta joka ei vain sovi omaan elämään.) Yritän säännöllisesti miettiä vastentahtoisen askareen äärellä
a) miksi sen teen
b) voisiko sen tehdä toisin
c) voisiko sen jättää tekemättä ja mitä siitä seuraisi.
(Yleensä ei nimittäin seuraisi paljon mitään. Korkeintaan parempi olo itselle.)