En taaskaan keksinyt mitä söisin lounaaksi. Niinpä nappasin kaapista pussillisen nuudeleita, mursin levyn pariin kolmeen osaan kulhoon, heitin maustemömmöt sekaan ja kuuma vettä päälle.

En ole voinut syödä nuudeleita vuoden -95 jälkeen ajattelematta JOKA KERTA opiskelijoiden yhteiskeittiötä Göteborgissa. Siellä oli yksi skånelainen paksu poika, jonka en koskaan nähnyt syövän muuta kuin nuudeleita ja cocista. Jääkaapissa sen hyllyllä oli myös ketsuppia, mutten nähnyt sitä koskaan käytettävän. Paitsi itse ruuttasin joskus kun oma oli lopussa (tai vielä kaupassa).

Ja tuo paksu skånelainen teki kuten minä, mursi nuudelin kuppiin. Mutta siihen loppuvatkin sitten yhtäläisyydet. Hän nimittäin ei koskaan siivonnut jälkiään keittiössä, ja joka helkatin nurkka oli täynnä hänen nuudeleitaan. Ne rapisivat kengänpohjissa ja ärsyttivät hellan kulmalla. Kaikkihan tietävät että raaka nuudeli lentelee sinne tänne kun se katkaistaan. Kaikki eivät sen sijaan tuntuneet tietävän mitä asialle voisi tehdä...mrrrrr....vieläkin kututtaa.

(Onneksi varastin siltä joskus sanomalehden sunnuntaiaamuna, kun se nukkui krapuloissaan. Oikeastaan se ei ollut varkaus, sillä luettuani Göteborgs Posten:in tuuppasin sen takaisin skånelaisen postilaatikkoon. )