Sain juuri kutsun täällä asuvan suomalaisystävän 40-vuotispäiville. Omani ovat ensi vuonna, ja olen nyt jo innoissani miettinyt miten ja missä ne viettäisin. En tiedä olenko outo vai mitä, mutta olen jo useamman vuoden ajan suorastaan odottanut että täyttäisin 40. Ei nyt niiden juhlien takia vaan muutenkin. Niin monia aivan upeita nelikymppisiä naisia olen tavannut elämäni aikana, että mieluusti haluaisin kuulua samaan joukkoon!

Mutta olisinko kaksikymppisenä uskonut että vallan odotan että vuosia tulisi lisää? En ehkä olisi uskonut sitä kolmikymppisenäkään. Kaikesta huolimatta: elämäni on ehdottomasti nyt paljon parempaa kuin vaikka 25-vuotiaana, tai vaikka vielä ihan muutama vuosikin sitten. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa, olen enemmän itseni kanssa sinut, olen mielestäni oppinut tärkeitä asioita, olen itseeni ehkä tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Toki tulee päiviä ettei tuota voi allekirjoittaa, mutta noin yleisesti.

Usein ihmiset puhuvat ja kirjoittavat "keski-iästä". Sen määrite kuitenkin tuntuu olevan kovin avara. Itsekin olen miettinyt että olenko nyt keski-ikäinen vain en. Toisaalta - mitä sen sitten on väliä olenko vai en? Joka tapauksessa nyt huomaan olevani sen ikäinen että se tuntuu mukavalta. On hauska huomata ettei haikaile takaisin parikymppiseksi.