Kävin aamulla lenkillä. Näin yhden pupun ja yhden pyöräilevän naisen. Muita en sitten tainnut nähdäkään. Tuuli kovasti ja satoi melkein. En jaksanut juosta juuri lainkaan. Vaihdoin ripeään kävelyyn tuon tuostakin. Syynä taisi olla eilinen tv-ohjelma, jota katsoessa valvoin melkein yhteen. Normaalistihan minä painun nukkumaan jopa hiukan yli yhdeksän tai ainakin ennen kymmentä - mutta herään sitten vastaavasti (ja yleensä aina ilman kelloa) kuuden, seitsemän aikaan.

Niin, eilinen ohjelma tuli siis Ranskan tv:stä ja siinä keskusteltiin kauneusleikkauksista. Oli vieraita joiden ulkonäkö oli todella kovasti parantunut ja tehdyt muutokset olivat maltillisia. Sitten oli niitä surullisempiakin esimerkkejä. Mitä sanotte miehestä (35 v.) joka teetti joku aika sitten itselleen rintalihakset ja hauikset kun "ei ehdi urheilla"?...

Yksi kuusikymppinen nainen oli myös aika näky. Naamaa oli kiristetty moneen kertaan ja Botoxia ruutattu niin, että suu tuskin liikkui puhuessa. Hän itse arveli ääneen ettei usko kenenkään sen kummemmin huomaavan hänen operaatioitaan...mutta yleisö buuasi ja nauroi täyteen ääneen moiselle.

Tuo kuusikymppinen osoittautui aikamoiseksi ongelmaksi - itselleen. Hän kulki kadulla katselleen kuvaansa ikkunoista, ja heti kun näkyi uutta ryppyä piti mennä ottamaan pistos. Asiantuntijat sanoivat hänelle suoraan että olet menossa hiukan liian pitkälle...

Hän kertoi avoimesti miten ei "voi sietää ihmisiä jotka eivät pidä itseään kunnossa". Kadulla seurattiin miten hän antoi kipakoita kommentteja kaikista vastaantulevista. Mietti mitä leikkauksia tai toimenpiteitä kunkin kannattaisi hänestä tehdä. Ja sekin tuli selväksi, ettei itsensä ikäisillä miehillä ole hänelle "mitään annettavaa". Jäin miettimään mitä annettavaa naisella itsellään on kenellekään. Niin tyhjältä koko tyyppi vaikutti. Ja valtavan surulliselta kaiken tuon meuhkaamisen alla.