Hain äsken pojat koulusta. Näin naisen, joka pani minut ajattelemaan onko kaikilla oikeus äítiyteen. Aiheesta on keskusteltu silloin tällöin mm. akkainlehdissä ja muussakin mediassa. Lähinnä on viitattu vammaisiin ja heidän oikeuteensa lisääntyä. Puolesta ja vastaan keskusteluja olen lukenut ja kuullut.

Tämänpäiväinen nainen oli hmm..outo. En tiedä mikä olisi ollut diagnoosi vai oliko sellaista ollenkaan. Käytös oli kuitenkin sen laatuista, että ihmiset katsoivat joka ikinen. Ja se on täällä Hollannissa jo sinänsä harvinaista. Naisella oli noin puolivuotias vauva rattaissa. Hänet oli puettu päivän lämpötilaan nähden täysin päin peetä. Lämpöä oli n. plus 24, ja lapsella oli paksut talvivaatteet. Ei siis edes hollantilaistyyliset talvivaatteet, vaan paksut. Äiti höpötti vauvalle ihan jatkuvasti jotakin, välillä liki huusi. Ei niinkään herttaisesti äänenpainosta päätellen koko ajan. Naama kiinni vauvan naamassa, sitten taas kauemmas ja taas kiinni. Se oli kuin leikkiä, mutta siinä oli jotakin todella outoa, en osaa oikein edes kuvailla.

Nainen nousi pysäkiltä samaan bussiin kuin minä. He ajoivat yhden pysäkinvälin. Äiti nosti sen ajaksi vauvan syliinsä - tai ei oikein edes ehtinyt kun seuraava pysäkki on ihan lähellä. Ja sitten hän pääti jäädä pois. Jäikin...mutta rattaansa jäivät sisälle. Ihmiset huomasivat, huusivat kuskille joka pysähtyi. Nainen vauvoineen juoksi siihen suuntaan mistä oli bussiin tullut, ja vain vaivoin kuuli että häntä huhuillaan unohtuneiden rattaiden ja ostosten kanssa bussista.

Sitten hän kuuli, tuli toppavauvansa kanssa bussille, höpisi taukoamatta jotakin, välillä vauvalle sellaista ihmeellistä juputusta joka vaikutti lähinnä pelottavalta. Tunki vauvansa rattaisiin, lähti jonnekin juoksemaan niin kuin vain noin sadalta kiloltaan ja erittäin oudoilta kuteiltaan pystyi.

Jäi kummallinen olo. Ajattelin pystyykö se nainen pitämään vauvastaan huolta. Kuinka erikoinen voi olla että silti osaa huolehtia lapsesta? Mikä on sairauden ja erikoisuuden raja? ja paljon muuta...