Alan joten kuten saada kiinni siitä ajatuksesta että nyt on elokuun loppu, pitkään aikaan ei reissata ainakaan mihinkään pidemmälle, koulut alkaa kohta, harvoihin tehtäviini pitää kohta tarttua ja kuntosalillakin voisi taas alkaa käydä. Ja lenkillä.

Olen ollut Suomesta tultuamme jonkin asteisessa "koomassa". Kai se on kivan loman tunnusmerkki ettei oikein osaa siirtyä eteenpäin? Ranskasta tultuamme en ehtinyt "koomaa" huomaamaan, sillä uutta reissua pukkasi perään heti kahden päivän kuluttua.
Nekin kaksi päivää menivät ( rikkinäisellä) pesukoneella pyykkiä pesten, jotta olisin saanut kuteet puhtaina mukaan. Ei siis ollut aikaa ajatella miltä nyt tuntuu. Joskus se on hyväkin. Olen tyyppiä jonka ei pitäisi ylipäätään alkaa ajatella liikaa. Siinä joutuu äkkiä turhan syvälle yhteen jos toiseen ajatuskuvioon.

Tänään alkaa taas tuntua että olen oma itseni. Tein eilen yhden uuden työn, jonka laitan pian Violetin puolelle. Tänään aloittelin yhtä toista samantyyppistä hommelia. Ranskan kielen kurssillekin taidan mennä. Onhan se nyt saakeli naurettavaa, että olen ollut tuon ranskiksen kanssa vuodesta -95, asunut Ranskassa 6 vuotta ja puhumme keskenämme englantia! Tai no, naurettavaa ja naurettavaa - voitte yrittää kuvitella tilannetta näin: tapaat jonkun jonka kieltä et osaa. Kommunikaation tarve on kuitenkin kova. Mitä teette? Tartutte luultavasti siihen ainoaan kieleen, joka kumpikin osaa. Meillä se oli englanti. Vuodet kuluvat. Koko yhteinen elämänne ja historianne kulkee englanniksi ja englannilla. Ajatus kielen vaihtamisesta tuntuu kuin alkaisi esittää teatteria. Lukuisat yrityksemme ovat kaatuneet hillittömään nauruun tilanteen omituisuuden vuoksi. Ehkä tilanne olisi eri jos mieheni olisi joskus "vaatinut" minua puhumaan ranskaa kanssaan - tai jos minä olisin odottanut häneltä suomen puhumista!

Minun ranskani on tällä hetkellä sillä asteella että voin lukea kirjoja, ymmärrän 90 pros. vaikkapa tv-ohjelmista tai elokuvista, pystyn tulemaan toimeen vaikkapa sukulaisten kanssa tai kaupoissa jne. - vain miehelleni en "pysty" puhumaan ranskaa. Ikinä en ole sitä opiskellut, ja - kielen opettaja kun olen - teorian puuttuminen on osaltaan nostanut rimaani aukaista suuni. TIEDÄN tosin ettei kukaan naura virheilleni - ja teenhän niitä englanniksikin ja paljon! OMA rimani on vain hemmetin korkea oman itseni kohdalla. Niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa.

Eli taidan tehdä sen, että painun kielikurssille tänä syksynä ja PAKOTAN tuon mieheni puhumaan ranskaa kanssani. Ei minulla ole mitään englantia vastaan, mutta aika alkaisi jotenkin olla kypsä vaihdolle. Lastenkin takia...ja koska takuulla palaamme ennemmin tai myöhemmin Ranskaan.

Mutta tällainen minä olen, asiat tapahtuvat sangen "vähitellen"...suorastaan hitaasti, voisi joku sanoa.

Ainakin jotkut asiat, huomaan nyt lisätä!