Kävin kahden (2!!!) kuukauden tauon jälkeen kuntosalilla. Kuntopyörällä polkeminen tuntui aluksi siltä kuin olisin ekakertalainen. Vähitellen aloin tottua. Käytin kaikissa laitteissa huomattavasti pienempiä painoja kuin ennen taukoa...tuntui nimittäin tahmealta tämä aloitus. Vähitellen, pikku hiljaa...kroppa alkoi kai muistaa että on tehnyt tätä ennenkin. Sitten huomasin ajattelevani muita asioita kuin mitä juuri olen tekemässä, huomasin painojen "keventyvän" enkä ollut niin kovin hengästynyt koko aikaa.

Aloitin siis hyvin varovasti ja onnekseni jäi olo että on tultava pian takaisin. Varmaankin ylihuomenna.

Kotimatkalla näin kuinka lähitalon kissa jäi melkein auton alle. Se luikahti viimetingassa minun eteeni auton edestä. Se oli pelästyneen näköinen ja minä toruin sitä hiukan päättömästä ryntäilystä. Kehotin katsomaan ensin oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle ennen kuin ponkaiseen kadun toiselle puolelle. En tiedä ymmärsikö kissa mutta ainakin se heittäytyi eteeni selälleen rapsutettavaksi.

Kuolisin varmaan huolesta jos minulla olisi ulkokissa. Kyttäilisin ikkunassa ja odottelisin sitä kotiin. Ja jos se ei joku kerta tulisikaan..hui hemmetti. Miten ihmiset voivat pitää lemmikkieläimiä? Niihin kiintyy niin rutosti ja koko ajan on mielessä että kun se kumminkin kuolee ja vielä luultavasti ennen kuin minä itse. Miten sellaista kestää???