Kerronpa mikä on minun yleisin tapani reagoida asioihin. Se on lievästikin sanottuna välitön. Ei siinä paljon ehdi miettiä tai harkita.

Esimerkki eilisillalta;
Olin ostanut raclettea ja sanonut juustokaupassa että 400 grammaa, kiitos. Kotona illalla kun kaikki muu oli jo valmiina pöydässä aukaisin paketin leikatakseni kovat reunat pois. Minusta näytti että juustoa oli paljon vähemmän kuin se 400 grammaa. Iskin juuston talousvaakaan joka näytti 209 grammaa papereineen. Siitä alkoi sitten liki kolmas maailmansota. Sain kauhean raivarin ja huusin syyttömälle miehelleni että se akka juustokaupassa ryösti minut! Otti kyllä 400 gramman hinnan mutta mitä sain, eihän tää riitä mihinkään, meillä ei ole "mitään syötävää"!!! Ja rutkasti kovaäänisiä kirosanoja päälle.Hyvä etten heittänyt juustoa "tarpeettomana' ikkunasta pihalle.

Onneksi mieheni on rauhallinen ja harkitsevainen...sellainen "katsotaas nyt missä vika on" -tyyppi. Hän pani juuston vaakaan, ja huomasi heti että kun juuston ottaa pois, jää vaakaan lukema - 204 gr. Olin viimeksi siis punnitessani lukinnut vaa’an kun olin pannut ensin jonkun astian, lukinnut nollaan astian painon kanssa, ja punninnut sitten astiaan panemani ruoka-aineen.

Auts.
Se "kamala akka" juustokaupassa oli siis pannut mulle 413 grammaa. Ja KYLLÄ, se kyllä riittää kahdelle ihmiselle...röyh...voin todistaa...kun vieläkin nyt aamulla on suhteellisen täysi olo.

Tämä siis vain esimerkkinä tavastani reagoida. Mieheni mukaan se on kuin sisilialainen perheriita. Alkaa räjähdyksellä, jatkuu kovalla huudolla ja sammuu pian nauruun.