Eilen puhuin siis sovitusti pienemmän poikani opettajan kanssa. Tämä tapahtui open toiveesta, mutta minustakin oli syytä jutella.

Opettaja kertoi ensin miten hän juuri samana aamuna oli suuttunut pojalleni. Pojan ryhmä on "järjestäjinä" tämän viikon. Pojalleni kuului keskiviikkoaamuna muiden lasten laskeminen. Minusta on hyvä että lapsilla on tuollaisia velvollisuuksia ja tuo laskeminen on hyvä tapa opetella numeroita. Poikani on vaan aivan uskomattoman onneton numeroissa. Täyttää siis viikon päästä 5 vuotta, mutta ei pääse numeroissa (niin suomeksi kuin ranskaksikaan)  juuri kolmea pidemmälle. Ei myöskään tunnista oikein mitään numeroita. Kotona olemme harjoitelleet numeroita lähinnä siksi, että koulu vaatii niiden osaamista tämän vuoden loppuun mennessä aika paljon pidemmälle kuin 3...Poika yrittää, mutta ei vaan onnistu. Vaikka sanoo 1, 2, 3 ja pyytää häntä toistamaan, voi olla ettei kolmosta enää muista. Jos hokee 3, 3, 3, hän pystyy numeron sanomaan - mutta auta armias jos numeroita on monta peräkkäin.

Opettaja on hyvin tietoinen tuosta, ja siksi hän oli sanonutkin että auttaa poikaa sanomaan numerot. Tämän pitäisi vaan toistaa perässä. Mutta ei. Poika oli sanonut NON, ja vielä kerran NON. Rauhallisesti mutta päättäväisesti, ei kiukutellen. Opettaja oli sanonut että jos et edes suostu yrittämään laitan sinut "petit section" -ryhmään (kaksi vuotta nuoremmat lapset)...ja sinne poika myös meni. Huomasin tosin ettei se käynyt rangaistuksesta tai opetuksesta sillä poikani tykkäsi olla siellä;-)..

OK.
Opettaja jatkoi kertomalla että poikani ei esim. näytä kuuntelevan kun luetaan tarinoita. Hän katselee seinille, kattoon, haaveilee...ja sitten kun samasta tarinasta yritetään puhua/piirtää/tehdä tehtäviä - ei onnistu. Näin joitakin juttuja joista kävi kyllä ilmi ettei hän ollut tajunnut oikein mitään. Kuitenkaan se ei johdu ymmärtämisen puutteesta, sillä hän ymmärtää selkeästi hyvin ranskaa. Samaa mieltä on opettaja. Toisaalta ope näytti tehtäviä jotka olivat "monelle aika vaikeita", ja ne poika oli tehnyt yksin ja nopeasti ja oikein. NE olivat täysin erityyppisiä juttuja. Sellaisia, mitkä eivät mitenkään liity ryhmittelyyn, järjestämiseen, lukuihin jne.

Opettaja kertoi että poika on myös mm. kieltäytynyt juoksemasta urhielutunnilla. Oli pieni viestijuoksukilpailu, ja poikani joukkue hävisi koska hän sanoi NON, eikä juossut metriäkään. Ihan vaan piruuttaan, arvatenkin. Opettaja yritti kannustaa, otti kädestä kiinni, lupasi juosta lapsen kanssa...muut lapset kannustivat ja pyysivät juoksemaan mutta NON, en halua.

OK, ei aina voi haluta, mutta minulle tuo ei ole yhtään se sama poika kuin mikä kotona on. Hän on helposti innostuva, utelias, reipas...kotona. Koulussa hän on kuulemma hiljainen, haaveileva, näyttää ettei kärsi muttei oikein liioin tiedä miksi on siellä. Ei ole halua oppia, ei ole uteliaisuutta, aloitekykyä.

Puhuin aivan sovussa ja hyvässä ilmapiirissä opettajan kanssa. Hän sanoi että haluaa vain meidän vanhempien tietävän miltä lapsi opettajan silmissä vaikuttaa, ja mitä ongelmia on nyt,  ja millaisiksi ne saattavat muuttua ellei "jotain tehdä tai jotain tapahdu". Totuushan on että poikani on alkanut puhua verrattain myöhään ja tosi pitkään sanovat oli vain n. 5...sitten ehkä 10. Mutta samaan aikaan muut samanikäiset puhuivat jo piiitkiä lauseita. TIEDÄN, että kaikki tämä on yksilöllistä. Opettaja oli samaa mieltä kanssani siitä, että ongelma ei takuulla johdu siitä, että lapsella on kaksi kieltä. Luokassa on ylipäätään paljon lapsia joilla on useampia kieliä, muttei heillä tällaisia ongelmia ole. Uskon että sama ongelma pojallani olisi vaikka kieliä olisi vain yksi.

Siis että hän on oppinut puhumaan myöhään, hän on jossakin määrin kömpelö, pysähtyy välillä tuijottelemaan kuin ei näkisi mitään...kun oli vauva, makasi matolla ilmeisen tyytyväisenä piiiitkiä aikoja eikä päästänyt ääntäkään. Pidin sitä ihmeellisenä, mutta mietin mistä se mahtaa johtua. Olen koko ajan ajatellut että hänessä on "jotakin outoa" mutta se on jäänyt siihen.

Kuulo tutkittiin täällä Hollannissa todella huolella koska neuvolasta lähettivät tutkimuksiin kun puhetta ei juri tullut. Samalla seurattiin minun ja lapsen välistä kommunikointia - sanallista ja sanatonta - ja miten lapsi näyttää ymmärtävän käskyjä ja ohjeita jne.  Mitään ei löytynyt, todettiin ettei varmaan voi kuin odottaa että puhetta alkaa tulla. Ja sitä on tullut, nyt viimeisen vuoden aikana sekä ranska että suomi on kehittynyt paljon, mutta edelleen molemmat kielet ovat suhteellisen alkeellisella tasolla. Lapsen on mm. hankala selostaa mitä tapahtui ensin, mitä sitten, mitä sitten...eikä se johdu sanojen puutteesta, sillä hän on ollut aina mestari tekemään sanoja tyyliin
"juttu haloo-haloo" (puhelin). On kuin hän ei jollakin tapaa ymmärtäisi. Välillä ajattelen että hän tuntuu paljon "vauvamaisemmalta" kuin ikänsä antaa olettaa. Ja kokonsa;-)

Poika saa ranskalaisessa koulussa apua orthofonistilta. Anteeksi kun en tiedä mikä se on, olisko puheopettaja?? Hän on edistynyt paljon. On käynyt tämän luona kerran viikossa puolitoista vuotta. Nyt alkaa käydä toisenkin kerran viikossa. Opettaja puhui dysleksian mahdollisuudesta ja muista samantyyppisistä ongelmista. Sanoi kyllä ettei itse ole mikään asiantuntija alalla, mutta että orthofonisti voisi tietää enemmän...ja ehdotti että voisimme perhelääkärin kautta yrittää päästä tutkimuksiin tai testeihin tms. Tosin totesimme yhdessä että se on aika hankalaa kun ollaan Hollannissa...kielen takia ja sen takia, ettei täällä ehkä noin vaan pääse mihinkään tutkimuksiin.

Opettaja neuvoi meitä lukemaan enemmän lapselle. On totta, että hänelle on luettu niin suomeksi kuin ranskaksikin paljon vähemmän kuin veljelleen. Suurin syy on ollut se,, ettei hän ole ollut lainkaan kiinnostunut kirjoista. Ei ole oikein edelleenkään, vaikka se on hiukan muuttamassa nyt. Ei ole keskittynyt kuuntelemaan, ei ole halunnut kuulla. Pakolla ei satuja lueta;-)

Myös kaikki pelit mitkä liittyvät vaikkapa numeroihin olisivat kuulemma hyväksi. Niihin onkin jo tartuttu aikaa sitten, mutta vasta ihan viime aikoina ne ovat poikaakin kiinnostaneet. Usein huomaan ajattelevani ettei hän oikein ymmärrä mitä vaikka pelissä yritetään ja miksi. Vaikka olisi siis kuinka yksinkertainen juttu. On kuin hänelle ei menisi selitys perille. On kuin olisi joku seinä välissä. Hän nyökyttelee ja "ymmärtää" - muttei ollutkaan tajunnut mitään. Nooh, kyllä se siitä.

Opettaja siis ei halunnut mitenkään moittia meidän perheen tapoja, moittia poikaa sinänsä, vaan ilmaisi huolensa (aiheellisesti)  jatkon suhteen. Ranskalaiseen tapaan hänestä noihin juttuihin pitäisi puuttua todella hyvissä ajois, jotta apu tulisi ennen kuin ongelma on liian suuri. Olen samaa mieltä, mutta nähtäväksi jää miten se onnistuu täällä ollessamme.

Opettaja kertoi että poika näyttää koulussa iloiselta (silloin kun ei vaadita tekemään mitään;-)) ja että hänellä on muutama hyvä kaveri jotka ovat - ymmärrettäväti! - kaikki suht heikkoja ranskan kielessä!

Tulipa pitkä kirjoitus. Olen varma että unhodin jotakin, tai asiat vääristyivät. Nyt tämän kuitenkin sain kirjoitettua, ja se selkeytti omaakin ajattelua. Kiitos kun luit!