Tänään on taas sellainen päivä että jos voisin perheineni muuttaa tosta vaan täältä pois niin lähtisin oitis.

Tapahtuma nro 1:
Bussi on täynnä. Kovaääniset varhaisteinarit huutavat ja huudattavat päälle mankkaa. Pelkkä heidän äänensä saa aikaan raivoa. Lisätkää siihen sietämätön käytös.

Tapahtuma nro 2:
Olen kaupassa missä myydään kaikenmaailman mutteria ja nuppia. Kysyn kohteliaasti myyjältä puhuuko tämä englantia. Vastaa englanniksi ettei puhu ja kysyy minulta että puhunko minä hollantia. Sanon että en osaa ja siksi kysynkin voisinko asioida englanniksi. Myyjällä on veemäinen hymy ja hän puhuu koko ajan englanniksi siitä miten ei osaa englantia joten ellen osaa hollantia niin ei voi auttaa.

Ensin ajattelin että se on ns. hollantilaista huumoria. Se on nimittäin usein aika hemmetin rasittavaa. Mutta ei...kävi aika pian selväksi että ei ole huumorinpilkkeestä tietoakaan. Ukko perkule vaan soitti suutansa - johtuiko siitäkin että kyselemäni tuota on tosi pieni ja halpa.

No, mikäs siinä.
Pääsin sanomaan että ellei kaupankäynti kiinnosta niin hän voi pitää tavaransa. Hän toivotti minulle veemäisen ylikorostuneen ystävällisesti hyvää päivänjatkoa, ja tuli aukaisemaan liikkeen ovenkin. Kun astuin kadulle, kuulin miten kaupassa olleet muut hollantilaiset nauroivat kuin parhaallekin vitsille. Jotenkin arvaan miten keskustelu siellä jatkui.

Tapahtuma nro.3:
Jotta päivä olisi jatkunut kuten alkoikin tapahtui taas bussissa paluumatkalla mukavia. Kaksi noin 14-vuotiasta maailman omistajan oloista poikaa istuivat takapenkillä. Heidän edessään oli tilaa, ja halusin siihen istumaan. Muuten ok, mutta toisen jalka oli siinä penkillä. Oli laittanut siis ulomman jalan sieltä seuraavalle penkille makaamaan.

Pyysin ystävällisellä äänellä häntä ottamaan jalan pois (englanniksi)  ja näytin vielä eleillä jos ei poika ymmärtäisi mitä sanoin. Mutta paskat, siitäpä maailmansota syttyi: kundi alkoi meukata "nedelands, nederlands" ja vouhkasi (niin ymmärsin) että Hollannissa puhutaan hollantia. V-käyrä oli jo aika korkealla päässäni joten kävin leikkiin mukaan. Aloin puhua hänelle suomeksi. Aivan rauhallisella äänellä mutta veemäisiä asioita. Sainpa sanottua, heh heh.

Ilme oli näkemisen arvoinen kun jätkä ei joutunutkaan kuulemaan englantia kuten odotti. Saatiin pieni hetken hiljaisuuskin kun hän ei tiennyt mitä olisi sanonut. No, kostaahan tämä piti, ja kohta jo tunsin miten hänen kurainen tennarinsa koski takaapäin takkiani - ihan tarkoituksella. Otin jalan käteeni ja siirsin sen pois sanomatta mitään. Jätkät jatkoivat pilkkaamistaan kovaäänisesti ja matkivat ääntäni kun puhuin pojille suomea.

Mulla oli sellainen tunne että olen aivan valmis iskemään vaikka nyrkin jommankumman turpaan jos tulee sopiva tilanne. En aloita, mutta jos jotakin tapahtuu niin eipä jää minunkaan osaltani siihen. Valitettavasti (tai no, onneksi, tietenkin) pysäkkimme tuli kohta ja jäimme pois.

Ja kundien oli tietty pakko näyttää keskisormea.

Ja koko episodin aikana ei luonnollisestikaan kukaan sanonut heille mitään.

Tämä oli päivän viimeinen hollantilaiskontakti sillä nyt olemme turvallisesti kotona. Täällä raikaa Ranskan tv ja suomalainen musiikki.