ojat lähtivät juuri isänsä kanssa (myöhässä)  kouluun. Minä syön vielä aamiaisen, ja sitten lähden balettitunnille.
Muistilista itselleni:
- laita kevyempi yläosa kun kerran hikoat kuin possu
- venyttele paremmin ennen tuntia ja sen jälkeen
- älä kuvittelekaan käyväsi ruokakaupassa kotimatkalla...

Päivällä pitää vielä tehdä yksi puuttuva kirjoitus ranskantunnille. Kirjoitan lanttulaatikosta ja miten se tehdään.

Illalla on tiedossa ravintolailta suomalaisseurassa. Paikkana on tämä. Ruokalista on tarkkaan tutkittu ja olen löytänyt monta suosikkia. Vaikea valita.
    
Klo 13.30
Miten ihanaa syödä kun on kamala nälkä! Ja se mulla totta totisesti oli, kun tulin tanssitunnilta tunti sitten.

Opettaja kehui...olen hämmästynyt. Kaikki kyllä tuntuikin menevän paljon paremmin kuin viime kerralla. Varmaan suuri merkitys on sillä, että nyt kaikki on jo hiukan tutumpaa. Aivot ovat tehneet viikon töitä, ja alitajunta on yhdistellyt vanhoja muistiratoja. Olen osannut nuo asiat ennen, sitten ne ovat jääneet syrjään, mutta siellä ne ovat. Ja tulevat pikkuhiljaa takaisin. Toki kroppa asettaa joitakin rajoituksia, mutta kuten opettajakin sanoi juuri tänään ihmiset sanovat aivan liian aikaisin "en minä voi enää tässä iässä". Ei nelikymppisen kuulu olla mikään toinen jalka haudassa -tapaus. Uutta voi oppia, vanhaa voi terästää ja keho osaa paljon enemmän kuin luulemmekaan. Mutta vaivaa pitää nähdä, se on varma.