Eilen illalla täällä oli aivan kauhea huuto ja mekastus. Kaikki alkoi siitä kun seitsemänvuotias teki läksyjään. Hänellä on koulusta vihko, mihin läksy pitäisi kirjoittaa mutta se EI ole mikään siinä mielessä " virallinen" vihko etteikö siihen saisi korjata, vaikka siihen mustekynällä kirjoitetaankin. Poika kirjoitti yhden sanan väärin, ja sitten oli helvetti irti ja kolmas maailmansota aluillaan.

Hyvä ihme sitä reaktiota...Ei ole suinkaan eka kerta kun todistan tämän pojan hilanneen itse oman rimansa taivaisiin, eikä ole eka kerta kun rima sitten putoaa ja maailma (hänen omansa...)romahtaa...koska hän "ei osaa mitään" eikä hän "koskaan voi oppia". Miten noin pieni voi olla noin ankara itselleen???

Tiedän että hänellä menee koulussa erittäin hyvin ja tiedän ettei hänen opettajansa ole hirviö. Tiedän senkin, ettei ole maailmanloppu eikä edes katastrofi jos vaikka läksy on kokonaan tekemättä joskus. Opettaja korosti vanhempainillassa että älkää tehkö lastenne tehtäviä, mieluummin lapsi kouluun tehtävät tekemättä jotta ope näkee missä pitää auttaa.

Häiritsevää tässä on ainakin se, että poika muistuttaa minua minusta itsestäni. Olen joissakin asioissa aivan uskomattoman armoton itselleni. En nyt tietysti enää aikuisiällä kilju hysterisesti ellen onnistu enkä liioin nyyhki ääneen ja hypi tasajalkaa ellen heti osaa. Mieli tekisi, myönnetään...useinkin.

Kun poika menee tuolla tavalla "rikki" läksynsä kanssa hän ei yleensä ota vastaan mitään apua tai edes kommentteja. Tilanne jumittuu siihen että hän moittii MEITÄ tyhmiksi jne. koska emme auta, ja kun tarjoamme apuamme hän kieltäytyy. Pitää kuulemma itse osata mutta hän ei pääse sen oman (yleensä)  mitättömän mokansa yli, vaan jää raivoamaan yhden kirjaimen oikeinkirjoitusta.

Tämä on raskasta meille vanhemmille mutta mitäs tuosta, me tajuamme asian oikean mittasuhteen. Se minua harmittaa että tuo on TODELLA raskasta pojalle itselleen, enkä usko että olonsa helpottuu kun vuosien mittaan läksyä alkaa tulla enemmän, asiat vaikeutuvat jne.

253699.jpg

Tähän lisäyksenä tuo kuuluisa kirjoitusvirhe josta
meinasi alkaa maailmansota. Se on siis alimmalla
näkyvällä rivillä yliviivattu sana "on", joka oli
väärässä paikassa.
LUOJAN KIITOS poika ei itse huomannut ylemmällä
rivillä kirjoittaneensa "sa" kun piti olla "ça".
Kuten punakynämerkinnästä näkee, opettaja oli
huomannut ja korjannut. HAssua kyllä, se ei saa
pojassa aikaan mitään reaktiota. (onneksi)