Lauantaina oli Sinter Klaas -juhla lapsille mieheni työpaikalla. Olen osallistunut siihen kaksi kertaa aikaisemmin ja kaksi viime kertaa olen ollut poissa. Nyt halusin mennä katsomaan onko meno muuttunut.

Ei ole.

Mitä tykkäätte tällaisesta; tilaisuus alkaa klo 14.00. Edellisvuosien tapaan juhlasaliin menoa edeltää armoton jonotus. Jokaiselle lapselle etsitään rintaan tarra, missä lukee lapsen koko nimi. Minkä takia, en taaskaan ymmärtänyt. Tarrojen jakelu on armottoman huonosti järjestetty, ja lapset - aikuisista puhumattakaan - hermostuvat ja kirjaimellisesti hikeentyvät siinä jonossa. (Tässä kohtaa on hyvä jo mainita että juhlasali on henkilökunnan ruokala, joka sijaitsee kaksi kerrosta maan alla ja missä ei ole ikkunoita).

Juhlasalissa on yhdellä seinällä pöytä josta voi hakea mehua, kahvia, vettä tai teetä. Syötäväksi on kahdenlaisia pikkuleipiä. Hollantilaiset näkyvät laittavan mehupurkkeja kasseihinsa. Kaikki ilmainen on ihan parasta!

Salin etuosassa on lava, missä ei ole vielä ketään. Sen eteen on pantu pitkiä penkkejä joille lapset menevät odottamaan. Istuvat ja odottavat kun lavalla ei ole vieläkään ketään. Eikä vieläkään. Taustalla soi discojytke, toistaiseksi vielä suhteellisen maltillisella äänenvoimakkuudella.

Mutta sitten repeää; lavalle hyppää sama saakelin pelle joka on sulostuttanut näitä juhlia ainakin kaikki ne vuoden kun olemme täällä olleet. Temput ovat sitä samaa ja ohjelmanumero kestää liian kauan. Kaiken tuon vielä kestäisikin, mutta yht’ äkkiä kymppiin väännettyä volyymia ei kestä. Lavalla on pelle apurinaan mustanaamaiseksi maalattu kimeä-ääninen nainen Svarte Piet -puvussa. Juhlasali on täynnä isoja ja pieniä kaiuttimia ja melu on infernaalinen. Ainakin muiden kuin hollantilaisten mielestä. He ovat kaiketi tottuneet meluun, sillä kaikki lastentapahtumat missä olen ollut on vedetty läpi suurimmalla mahdollisella äänenvoimakkuudella.

Mutta mieheni työpaikalla on hyvin paljon muitakin kuin hollantilaisia, ja siellä me sitten pideltiin korviamme. Jos sattui kävelemään kaiuttimen ohi kun lavalla joku kiljaisi niin korvassa tuntui fyysinen kipu. Henkisestä tuskasta en edes ala...

Näin paljon lapsiakin jotka pitelivät korviaan. Vähintäänkin melu näytti saavan monet aivan sekopäisiksi. Hyppelyä, huutoa ja itkuntuherrusta. Ja lavalla se saa..nan pelle huutaa ja heittää niitä pallojaan. Ohjelmanumero oli ainoa, se kesti yli tunnin (!) ja sen ainoa merkitys on täyttää odotusaika kun olisi hassua että Sinter Klaas tulisi heti.

Minusta olisi saanut tulla heti ja mennä kans.

Kaiuttimia pääsi pakoon vain aivan lavan eteen, mutta sinne ei mahtunut koska penkit olivat täynnä lapsia. Menin salin aivan takaosaan, melkein keittiöön, ja laitoin musiikin korviini soimaan. Sen läpikin kuulin toki melun mutta se auttoi ainakin jonkun verran. Huokaus...ja helpotus.

Sain monilta kommentteja hyvästä ideasta ja monet vanhemmat puhuivat että meteli on kauhea. Yritin etsiä jotakuta joka ehkä voisi tehdä kaiuttimille jotakin - mutta ei näkynyt muita henkilökunnan ihmisiä kuin Sinter Klaas lavalla. Pellekin oli hävinnyt jonnekin takahuoneeseen.

Sitten lähti myös Sinter Klaas, ja huoneen täytti taas disconjumputus. TOSI kovaa. Muutama hollantilaislapsi meni lavalle pommpimaan, kaikille muille näytti tulevan kova kiire kotiin.

OK, juhla saatiin loppuun ja lapset ulosmennessään jonottivat jokainen pienen paketin itselleen. Illalla mieheni sanoi että hänen korviaan särkee ja ne soivat. Minulla ei tilanne ollut ihan yhtä paha, kiitos korvatulppien musiikin muodossa.

Pojat olivat koko illan aivan sekopäisiä. Hermostuneita, villejä ja väsyneitä.