Uusi Kodin kuvalehti tuli taas viime viikolla. Olen lukenut sen jo kannesta kanteen. Nyt mennään toista kierrosta. Lehden artikkeli Päämääränä pitkä parisuhde antoi ajattelemista.
Mieleen tuli mm. tällaista:

"Nykyisin ajatellaan että ihmisten tulee puhua kaikki asiat läpi. Se on oikein hyvä, kunhan se sopii molemmille. Mutta tutkittavissa pariskunnissa oli myös niitä, jotka sanoivat, etteivät he jaksa jokaista asiaa vatvoa."

Minä kuulun juuri noihin jotka eivät "jaksa vatvoa". Miehelleni se on varmasti helpotus, sillä hän ei ole kovin osaavainen pukemaan tunteitaan sanoiksi. Ajatuksiaan ja mielipiteitään kyllä. Minä tykkään keskustelusta ylipäätään, siitä ei ole kyse. Minusta kuitenkin - varsinkin parisuhteessa - on asioita, joiden kääntely ja vääntely ja niistä keskustelu ei vie puusta pitkälle. On aiheita, joiden soisi saavan jäädä hiukan "mysteereiksi". Onko kaikessa pakko olla niin avoin, pitääkö kaikesta puhua? Minusta ei.

Suomalaista miestä usein haukutaan siitä ettei se "osaa puhua". Minulla on sellainen kuva että kyllä osaa,nykyään ainakin, jotkut liiankin kanssa. Minulle olisi kauhistus elää miehen kanssa, joka haluaisi jatkuvasti keskustella tunteistaan - tai minun tunteistani. En ole tunteeton tai puhekyvytön, minusta vaan jotkut asiat saa latistettua niistä (liiaksi) puhumalla.

"Rakkauden kieli on eri ihmisillä erilainen. Yhdelle merkitsevät eniten sanat, toiselle teot ja kolmannelle kosketus", Tuula Pukkala tarkentaa.

Itse olen niitä, joille merkitsee eniten teot. Minulle on yhdentekevää kuulenko rakkaudentunnustuksia usein vai en koskaan. Aivan totta. Myönnettäköön että aina ei ole näin ollut. Minua sen sijaan kiinnostaa miten toinen kohtelee minua, mitä tekee minun eteeni, minun puolestani, minulle, meille perheenä. Osaan myös "lukea" näitä tekoja. Kun mieheni terottaa kaikki  veitset tai tekee pyytämättä minulle jonkun palveluksen näen siinä paljon enemmän välittämistä kuin väkinäisesti puserretussa sanallisessa viestissä. Sillä vaikka kuinka välittää, rakastaa, ei sen sanominen ehkä ole helppoa. Aina sen kuuleminenkaan ei muuten ole;-)

Olen joskus nähnyt miten nainen "kiristää" mieheltään rakkaudentunnustuksia tyyliin: "mä niin rakastan sua..sano taas että säkin rakastat mua!!!" Plääh ja yök - ja vielä seurassa. Ei ihme että ukko hikoilee ja on kärsivän näköinen.

"Ja kun mies hoitaa hommia, naisen ei pidä mennä sanomaan että väärin hoidettu. Se, kenellä on vastuu jostakin kotityöstä, hoitaa sen niin kuin parhaaksi näkee."

Piste ja full stop. Juuri noin. Kieltämättä vaikea aina muistaa, mutta noin sen pitäisi olla. Mutta pitäisi olla myös toisin päin. Meillä käy useinkin niin, että kun minä ripustan pyykit niin mies menee ja ripustaa ne uudelleen, koska ne on "huonosti ripustettu". Tiskikonetta en juuri viitsi edes täyttää, kun en kerran osaa;-). Mutta huomaatteko: minulla on sitten aikaa tehdä jotakin muuta kun annan nämä "vaativat hommat" niille jotka paremmin osaavat! Että puolensa tässäkin!

Jaaha.
Kuinkas teillä?