Tänään esitän uhrautuvaista kotiäitiä. Menen isomman poikani luokkaan avustamaan jouluaskarteluissa. Eilen puhuin opettajan kanssa, ja alunperin puolentoista tunnin keikka onkin nyt klo 12.30-15.00. Ehtii siinä tuhria itsensä liimaan aivan mainiosti.

+++

Pienemmän pojan luokassa on torstaiaamuna yhteinen aamiainen vanhemmille. Rouvat ovat saaneet tapeltua valmiiksi kuka saa viedä mitäkin kakkua. Minä vien kertakäyttömukeja ja maitoa kahviin. Helppo valinta ja helppo viedä.

+++

Joulureissuun ollaan edelleen lähdössä, nyt vain arvuutellaan että mitä kautta ja minä päivänä, loppujen lopuksi. Isäntäperhe sanoi eilen puhelimessa sillain kovasti kierrellen että olisi parempi jos kaikki tulisivatkin vasta 24.12, koska 23.12 illalla heillä on vieraana joku pariskunta jota eivät ole pitkään aikaan nähneet - ja jonka kanssa haluavat seurustella rauhassa. Haluamme kuitenkin lähteä reissuun 23. päivä, sillä jos lähdemme vasta 24., tulemme perille tosi myöhään. Ja sille illalle on suunnitelmissa joulukirkko ja isäntäperheen miehen syntymäpäivät. Luultavasti siis lähdemme 23. päivä, ajamme Pariisin mieheni veljen luokse yöksi, ja ajamme aamulla 24.12 perille asti Angersiin.

Jouluvieraiden lista on hiukan muuttunut. Viimeisimmän tiedon mukaan anoppini haluaakin mennä Palestiinaan. Hän on vikkelä käännöksissään, enkä taida edes yrittää selittää syytä tuolle reissulle. Sanottakoon, että hän on tähän mennessä mm. matkustanut perheeltään salaa Irakiin auttamaan vapaaehtoisena työntekijänä ruuanjakelussa. Sieltä hän tuli silmä mustana ja muutekin kärsineenä, ja vasta painostuksen jälkeen kertoi totuuden reissustaan.

Kun Paavi kuoli, anoppi lähti reissuun jättämään viimeistä tervehdystä. Kuten tiedämme, paikalla oli aika paljon muitakin, ja jonotus arkun vierelle kesti kauan ja vaati paljon. Hän oli nukahdellut jonossa ja kolhinut itseään taas, mutta arkku tuli nähtyä. Ja Paavi kans.

Hänen tapoihinsa kuuluu myös kirjoittaa kirjeitä eri maiden hallituksille ja päämiehille. Milloin mistäkin syystä. Hän seuraa politiikkaa hyvin tarkasti, ja hänen mielipiteensä maailmantilanteesta ovat hyvin jyrkkiä ja kiihkomielisiä. Ja kun hän päättää että hänen "apuaan" tarvitaan jossakin - vaikkapa nyt Palestiinassa - niin hän lähtee. Ellei matkanjärjestäjiä löydy, hän järjestää reissun jotenkin itse.

Kun he asuivat miehensä työn takia Madagaskarilla tapasi anoppi siellä perheen, jolla oli kädetön ja jalaton lapsi. Tämän perheen hän järjesti Ranskaan, jotta lapsi saisi asiallista hoitoa ja tarvitsemiaan apuvälineitä. Alkuun hän kustansi perheen asumisen ja elämisen, mutta vuoden päästä he olivat jo omillaan.

Tällainen (muun muassa tällainen...) on minun anoppini.