Kävin hygienistillä vai mitä ne nykyään ovat. Ennen olivat hammashoitajia. Kävin samalla hepulla viime huhtikuussa, ja hän vannotti minua tulemaan 4 kk:n kuluttua uudelleen, sillä "täällä Hollanissa käydään niin usein". Samapa se minulle, vakuutus maksaa, mutta tietäähän sen miten "vaikea" on muistaa varata aika tuollaisiin juttuihin.

Niinpä visiitistä on kulunut pariinkin kertaan tuo 4 kk ja hiukan ylikin, ja siitä minua tietysti moitittiin lempeästi. Se mies on ku-vot-ta-van ylimakea...Moitteiden jälkeen seurasi "ai jaa, syntynyt vuonan 1967 - minusta voisi yhtä hyvin olla 1976"..ja arrrmoton hymy päälle ja liirum laarum. Tuollaisen kommentin voi ottaa iloisesti ja kehunakin ellei se olisi täsmälleen sama kuin silloin viime huhtikuussa, ja ellei sitä esitettäisi sellaisella tavalla että voi päätellä sen kuuluvun hepun vakiosanastoon.

Hampaat putsattiin ja sitten hän halusi ehdottomasti antaa itse uuden ajan "kun sinä et kuitenkaan muista tulla minua tapaamaan ajoissa"....Niinpä sovimme treffit toukokuun 18. päivälle klo 8.45.

+++

Tautinen olo alkoi vaivata eilisen aikan. Rukoilkaa puolestani hyvät ihmiset (tai miten kukin hoitaa asiat) että olen kunnossa huomenna klo 19.00 kun pitäisi mennä tänne syömään.

Nyt menen seuraamaan Abbé Pierren hautajaisia suorana lähetyksenä.

Muokkaus siunaustilaisuuden päätyttyä:

Erittäin koskettavaa katseltavaa monessakin mielessä.  Hyvin harvoin näkee että ihmiset taputtavat kirkossa mutta nyt se nähtiin kun arkkua kannettiin Notre Dame de Paris’hin ja siunauksen jälkeen uloskannettaessa vielä voimakkaammin.

Abbé Pierren toiveen mukaan arkku oli yksinkertaisesti kivilattialla ilman alustaa, Abbé Pierre siellä sisällä kuulemma jalat paljaina. Hän toimi köyhien puolesta ikänsä, ja eli itsekin köyhänä. Omasta tahdostaan, muuten, sillä hän kieltäytyi mm. rikkaan perheensä suuresta perinnöstä hiukan alle parikymppisenä...

Eturivissä presidentti Chirac, mukana paljon muitakin politiikan ja kulttuurielämän henkilöitä, enemmän tai vähemmän tunnettuja MUTTA myös hyvin paljon tavallisia ihmisiä, kadun miehiä ja naisia toppatakeissaan, eri Jumaliin uskovia ihmisiä mutta myös niitä jotka eivät usko - ihan sama, yhtä kaikki ei näkynyt montaakaan kuivaa silmää.

Abbé Pierre oli jo kauan sitten lausunut toiveen siitä että kuolisi ja pääsisi pian "ikuiseen yhteyteen ikuisen rakkauden kanssa". Siksipä varmaan ihmiset siunaustilaisuutta katsoessaan (paikan päällä tai tv:n välityksellä) eivät suinkaan itkeneet vain surusta - vaikka toki siitäkin - vaan ihan siksi että on liikuttavalla tavalla upeaa saada nähdä että Abbé Pierren aloittamalle työlle löytyy jatkajia ja että uskontojen rajoilla ei ole mitään merkitystä silloin, kun on kyse lähimmäisenrakkaudesta.

Abbé Pierren kerrotaan sanoneen jollekin miehelle joka sanoi:"en usko Jumalaan" että "sillä ei ole mitään merkitystä. Pääasia on että toimit niin, että Jumala voi uskoa sinuun".
Ajattelemista...