Kaappi tuotiin eilen ajallaan. Se mahtui hissiin juuri ja juuri, ja kaksi miestä puski sen sitten ovesta sisälle.
Työnsin sen olohuoneeseen ja tapahtui IKEA-efekti: kaupassa näkemäsi huonekalu "kasvaa" kun tuot sen omaan kotiisi, missä neliöitä yleensä on vähemmän kuin liikkeiden näyttelyhalleissa. Mutta eipä haittaa. Tämä toosa vie juuri sen tilan kuin vie, ja pidämme siitä kovasti.
Tässä heikkolaatuisessa kuvassa näkyy kuitenkin tuo salaperäinen peilitaso, jonka arvelemme olevan tarjoilupöytä.
Ei muuta kuin kokeilemaan! Tervetuloa drinkille vaikka vähän kauempaakin...
Tämä kaunotar on äídinisän vanha kello. Se käy aikaa ja soi puolelta ja tasatunnein. Ääni on kuin kirkonkello minikoossa, joten jos on huonouninen niin siihen herää. Vaikka kyllä siihen tottuukin. Kun olin isovanhemmilla hoidossa lapsena kyttäsin aina tuota kelloa kun odottelin kotiinlähtöä. Eeeeei siellä kai tylsää ollut...mitä nyt vaari maalasi omassa huoneessaan tupakkaa tuprutellen ja vaimonsa (eli minun "teko-mummu") täytti ristisanoja - niin ikään kessua tuprutellen - ja luki Suomen kuvalehteä. Että vallan rattoisaahan siellä oli lapsella olla. Ja välillä yksin viereisessä puistossa keinumassa.
Mutta kello on siis tärkeä muisto, ja aion pitää vastakin siitä hyvää huolta.
Se sopii sitä paitsi kuin nenä päähän tuohon uuteen huonekaluun. Tai siis vanhaan huonekaluun.
torstai, 4. tammikuu 2007
Kommentit