Olen viettänyt viikonlopun hyvässä, suomalaisessa seurassa! Suomalaisen naisen päivät on taas pidetty ja kevät on "virallisesti" tullut. Olen ollut kolmen vuoden ajan päiviä järjestävän toimikunnan puheenjohtaja, mutta nyt en luvannut enää jatkaa. On kovin mahdollista että meille tulee muutto Belgiaan ja muutenkin minusta toimikunnan jäsenten vaihtuvuus on eduksi kaikille. Olen valtavan iloinen että olen saanut hyvän tilaisuuden tutustua tuollaisen tapahtuman järjestämiseen. Olen oppinut valtavasti uutta monista asioista ja uskon, että kokemukselleni on vielä käyttöä muissa yhteyksissä myöhemmin. Eteenpäin sano mummo - aika aikaansa kutakin.

Perjantaina mies kiiruhti Brysselistä haastattelusta kotiin jotta ehtisi viemään minut ajoissa naisten päivien hotelliin. Haastattelunsa (joka oli ollut antoisa ja jonka tuloksista saamme ehkä jo tämän viikon aikana tietää) oli kuitenkin venynyt sen verran, etten päässyt matkaan toivottuun aikaan. Onneksi hän ajoi minut kuitenkin perille asti, vaikkakin myöhässä. Hotellilla järjestelyt jatkuivat pitkään, ja nukkumaan päästiin vasta puolenyön jälkeen.

Lauantain ja sunnuntain kestäneiden päivien aikana olin koko ajan melko kiireinen, mutta nautin tekemisestä. Luennoitsijoina meillä oli upeita ja asiaansa intohimolla suhtautuvia ihmisiä. Sellaisia on ilo kuunnella.

Vietettyäni noin kaksi vuorokautta putkeen hotellissa ulkoilmaa haistamatta oli tänä aamuna ensimmäinen ajatus lähteä aurinkoiseen ilmaan kävelylle merenrantaan. Tai rehellisesti sanottuna ensimmäinen ajatus oli jatkaa unia puoleen päivään, mutta itseni tuntien tiedän, että happi auttaa paremmin.

Onneksi lähdin.
Kävelin tuosta ensin kukassa olevien magnoliapuiden ohitse pienelle polulle, joka kulkee metsän läpi dyynien kautta rantaan. Matkalla kieltäydyin kohteliaasti kutsusta osallistua kaupungin työntekijöiden ruusupuskan harvennusoperaatioon (miksi oikeastaan? Siellä oli mukana oikein viehättäviä nuoria miehiä!) ja näin hassun herran sortseissaan (jotka olivat kai väärin päin ja jalassa hänellä oli eripariset rantasandaalit).

Rantaan oli tullut paljon  ihmisiä. Oli pieni poika vaipassa ja villapaidassa hiekkalinnaa rakentamassa, oli nuori äiti istumassa pieni lapsi sylissään, tyttönsä kiharaa tukkaa nuuhkien, oli isä joka kantoi vauvaa rinkassa (ja heitti pöhkölle koiralleen palloa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen..)...ja sitten kuulin kahden naisen puhuvan suomea ja hyvällä tuulella kun olin heitin huomenet suomeksi takaisin.
Ja niinpä sain kutsun aamukaffeelle! Kaksi oikein mukavaa rouvaa, olivat työmatkalla Haagissa ja asuivat läheisessä hotellissa. He olvat lainanneet hotellista termospulloa (!) ja heillä oli siellä höyryävää kahvia...mikäs siinä, istuin hiekkaan ja vetäsin mokat muovikupista rouvien seuraksi. Oli kiva tavata, keitä sitten olittekin!

Jatkoin matkaa vartin päästä, heitin yhden mieltäni vaivaavan asian simpukan muotoon "muutettuna" mereen - ja mieleni keveni heti! Hiekka oli tänään kovaa eikä juuri ollenkaan upottaa (eri päivinä se voi olla aika erilaista) ja aurinko paistoi vasempaa poskeeni (joka on nyt punaisempi kuin oikea) ja hyvällä mielin jatkoin vielä rantaviivaa hotellille asti, mistä hyppäsin bussiin ja palasin kotiin.

Nyt keitän parsaa (jota kiltti mieheni oli tajunnut minulle ostaa!), juon sen kanssa lasin valkkaria (sillä lasillinen ei vie ketään maalta merelle - tosin ei tuo sieltä poiskaan) ja sitten tartun pölynimuriin (ellen sitten keksi jotakin tärkeämpää).