Sen lisäksi että olen nykyään "mikrokuituliinaihminen", olen myös edelleen innokas lukija. Ostin Suomesta jokaisen tamperelaisen vakiovarustukseen pakollisesti kuuluvan Sinikka Nopolan uusimman, "Kyä tässon ny jotai häikkää". Kaksi edellistä minulla jo olikin.

Kahdesta edellistä pidin enemmän, mutta tämäkin oli minulle yhtä herkullista kuin mustamakkara hillolla ja kylmän maidon kera nautittuna. Luin kirjan kokonaisuudessaan bussimatkalla Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Eihän se kaukana ole, mutta "pikavuoro" ajaa matkaa yhtä kauan kuin minä lennän sitten Helsingistä kotiin Hollantiin - noin 2,5 h - joten ehtiihän siinä kirjan lukea hyvinkin. Hyvän kirjan ainakin.

Ostin mukaani myös Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty -kirjan.Minua varoiteltiin raskaasta aiheesta, mutta minusta kirja oli vain kiinnostava, ei raskas ollenkaan. Ajoittain esilletuleva huumorikin kirjailijan arvatenkin vaikeassa tilanteessa nauratti kolkolla tavalla. Löysin paljon esimerkkejä toiminnoista joihin voisin kuvitella itsenikin vastaavassa tilanteessa. Tosin OIKEASTI on vaikea kuvitella itseään vastaavaan tilanteeseen (siskon itsemurha)  kun on ainut lapsi. Yhden itsemurhan olen kuitenkin läheltä seurannut - tai lähinnä sen jälkeiset tapahtumat ja ihmisten reaktiot, siis - joten aihe ei sitä kautta aivan outo ja uusi ole. Eivät Härkösen ajatukset ja tunteet liioin.

+++

431607.jpg

Tähän väliin kuva yhdestä Suomen-tuliaisesta. Pieni, halpa tusinatavara Indiskasta, mutta ah niin iloa tuottava! Kuva on surkea, mutta uskotteko kun sanon että pieni kynttilä palaa tuon sisällä kauniisti? Muita tuliaisia oli kaksi kuppia ja kaksi naulakkoa (tai siis koukkua missä on kaunis kuva) myös samasta kaupasta. Ja tamperelaisesta kahvikaupasta OIVALLISTA kardemummalla maustettua kahvia, ja toinen paketti suklaalla ja milläsenytolikaan maustettua. Mies pääsi syystäkin heittämään että johan toit oikein perisuomalaisia tuliaisia...made in India ja sen sellaista.

431619.jpg

Ja sillä aikaa kun minä nautin olostani Suomessa, mies ja pojat nauttivat omasta olostaan Calaissa, Ranskassa. Isompi poika nappasi tuuliselta mutta aurinkoiselta rannalta kuvan.

Oliko mulla vielä muuta?

Oli. Leivon korvapuusteja! Taikinasta tuntui tulevan sopivaa. Väännän sen aina käsin kun konettakaan ei ole. Sitä paitsi leivon niin harvoin, että tuo punnerrus on suorastaan nautinto.

Toivottavasti noista tulee hyviä. En taida syödä mitään ruokaa että mahtuu paljon pullaa mahaan.

Päivitys pari tuntia myöhemmin:
Pullista tuli helkutin hyviä! Olen syönyt jo 4 (neljä) sellaista naaman kokoista korvapuustia. Pienempi poika kaksi. Isompi ei yhtään, koska ei ole elämässään koskaan vielä halunnut maistaa pullaa. Pöhkö;-)