Olen pöhkönä vanhoihin tavaroihin. Jotkut ovat kauniita siksi, että ne ovat kuluneita, ränsistyneitä ja rikkinäisiäkin. Maalit ovat rapisseet, pinnat ovat kärsineet, on tullut lommoja, naarmuja ja ties mitä.
Sitten on esineitä jotka ovat kauniita siksi, että ennen tehtiin asioita eri tavalla. Minun mielestäni. Tehtiin huolella, kunnolla, ajan kanssa ja työtä arvostaen. En väitä ettei niin tehtäisi enää lainkaan, mutta väitän että katoamaan päin tuo kaikki on. Monistakin syistä, ihan ymmärrettävistäkin syistä johtuen.
Katsokaa yläkuvan laatikkoa. Se on paperipintainen suuri rasia.
Siinä on lukot etureunassa ja sisällä silkkivuoraus.
Siellä on sisällä jälkiruokamalja ja 8 syvää jälkiruokalautasta.
Kyseessä on laatikollinen Limoges-poslliinia, kulkeutunut meille miehen isän äidin kuoleman jälkeen.
Appi arvelee että kyseessä on äitinsä häälahja. Kaikesta päätellen astioita ei juuri ole käytetty.
Olemme päättäneet muuttaa asian...
Vaikkei noista nyt mitään everyday-kupposia tulekaan,
niin emme pidä ajatuksesta että kauniit esineet ovat kaapissa piilossa aina ja ikuisesti.
Kommentit