Eilen oli esikoiseni 8-vuotispäivät.
Vuosi sitten kirjoitin hänen syntymästään näin.

534108.jpg

Tässä kuvassa poika on "jo" noin kaksiviikkoinen. Edellen tosi pieni ja luikku, mutta on saanut jo jonkun verran lihaa luiden päälle. Syntyessäänhän oli vain n. 2,5 kiloinen ja 48 senttiä.
Syntyi kuitenkin täysiaikaisena, eikä oikein tiedetä mistä johtui niin pieni koko. Toinenkin poika oli kyllä hyvin pieni hänkin, ei sen puoleen.

Tältä poika näyttää nykyään:

534094.jpg

Hänen yksi suurimpia huolenaiheitaan on se, onko tukka
edelleen "valkoinen". Hän kyselee sitä säännöllisesti, javakuutan että se on valkoinen. Hyvin valkoinen.
En tiedä miksi se on hänelle niin tärkeää..ehkä siksi, että ainakin omassa koulussaan hän on harvoja blondeja ja tytöt vaikuttavat aika ihastuneilta.

Kerroin hänelle joskus että syntymätukkansa oli hyvin punertava. Suvussa on yksi tosi punapäinen serkkukin, ja mieheni sisaruksissa on "punaisuutta" havaittavissa blondiuden lisäksi. Poika sanoi: "ajattele miten kauheaa jos olisin jäänyt sellaiseksi"...Hän aina muistaa sanoa miten punapäinen serkku on "kummallisen" näköinen kun ripsetkin ovat valkoiset.