Tänään olin puoli päivää isomman pojan opettajan apuna kun luokka oli siirtolapuutarhassa. Tämä oli minulle toinen kerta, ensi viikolla menen taas. Kävin poikien kanssa "tiluksilla" vain kaksi päivä sitten, ja jo SENKIN JÄLKEEN kaikki oli kasvanut valtavasti! Ei se toisaalta ole ihme; ilma on aurinkoinen ja lämmin, ja maata on kasteltu hyvin. Retiisejä oli kauheasti. Keräsimme ne pois jokaisen lapsen palstalta ja ne, joiden pinaatit olivat kasvaneet tarpeeksi saivat myös pinaattia. Minulla on sen verran, että voin tehdä keiton (jonka luultavasti yksin syön...).

Lapsia on jännä seurata siellä rikkaruohoja kitkemässä, kastelemassa maata ja uutta istuttamassa. Olen oppinut tuntemaan pojan luokkatovereita jonkun verran, ja tiedän esimerkiksi keitä ovat luokan tappelupukarit ja rauhattomat sielut. Miten mielenkiintoista huomata, että käsillä tekeminen ja OMAN PALSTAN hoitaminen vaikuttaa niin rauhoittavasti - myös lapsiin. Minulla ei koskaan ole ollut pienintäkään kasvimaata, vain mökillä joskus muinoin olen tuollaisissa puuhissa ollut. Eli kokemusta nolla. Silti tunnen että alan kai olla siinä iässä, että "nuo hommat" alkavat kiinnostaa. Usein ne nimittäin alkavat viimeistään tässä iässä jostakin syystä kutsua...

Kun olin lapsi kävimme kesäisin mummupuoleni suvun mökillä. Vaarilla oli siellä monta pientä kasvimaata. Muistan hänen asentonsa kun hän nyppi huolellisesti rikkaruohoja. Muistelen että hänellä oli usein ihopaita ja suorat housut...ja päässä saattoi olla helleilmalla nenäliina kulmistaan solmussa. Sitten hän sadatteli hellettä, pyyhki hikeä ja keräsi nokkosia. Kuulin varmaan sataan kertaan miten niistä tulee vielä "turkasen hyvää keittoa". Itse en vielä silloin uskonut. Nyt menisi täydestä.