Kutsuisin ensimmäiseksi Kata(pultin)  sanomaan sen lupaamansa "mitäs minä sanoin", sillä eilen saimme tiedon, että molemmat pojat on hyväksytty haluamaamme ranskalaiseen kouluun Brysselissä. Hassua miten jono kutistuikin olemattomiin, kun panimme mukaan nykyisen koulun rehtorin ja kahden opettajan tekemät "suosituskirjeet" sun muuta rekvisiittaa...Mutta ei, en valita. Juuri näin sen pitikin mennä. Sen verran varma olin tästä, etten ottanut yhteyttä toisiin kouluihin lopulta ollenkaan.

Nyt kun tiedämme koulun osoitteen varmuudella, on helpompi tehdä päätös asunnostakin. Yhteenkään emme ole tosin vielä ottaneet yhteyttä, yhtäkään emme siis ole vielä edes käyneet katsomassa. Mutta tämänkin asian uskon lutviutuvan ajoissa ja kunnolla. Ei tämä ole mitään "Herran haltuun ja toivotaan että menee hyvin" -ajattelua. Tämän miehen kanssa, siis tämän toisen aikuisen täällä kotona, olen tottunut vaan siihen, että asiat järjestyvät sen vanhan ja kuluneen lausahduksen mukaan. Muustakin on kokemusta, mutta sitä en välitä muistella. Ihan kuin joidenkin ihmisten ympärillä olisi aura, joka tekee kaikki toimet vaikeiksi...