Minulla on kaksi täysin erilaista poikaa. Sain siitä tänään taas todisteen, kun kävimme poistattamassa isommalta luomen niskasta. Tarkoitus oli näyttää luomia päässä ja niskassa, ja lääkäri sanoi että niskassa oleva kannattaa poistaa, sillä se hankautuu koko ajan kauluksiin jne. Minun piti selittää sitten pojalle että "iho nukutetaan" ja luomi poistetaan nopeasti. Puhuin epämääräisesti ja vastasin "en tiedä", kun hän kysyi millä se luomi poistetaan.

Poika kävi oikein reippaasti mahalleen pedille, lääkäri ruiskutti puudutusaineen ihon alle, mutta kuulimme vain hiljaisen "auh", ja hoitajan kehut siitä miten reipas poika on. Pikkuveli katseli vaikuttuneena ja hyvin uteliaana vieressä. Sitten luomi napattiin yhdellä hyvin nopealla veitsenheilautuksella pois, pikkuveli sanoi "vau", isoveli ei tuntenut eikä sanonut mitään.

Laastaria niskaan, hiukan small talkia suomalaisuudestamme ja sitten ulos. Potilas kysyi mikä se oikein oli joka satutti. Kerroin että se oli neula.(Ellen kertoisi, pikkuveli kertoisi kuitenkin..ja esikoiseni haluaa kaikesta aina hyvin tarkat selostukset, joten...)Selitin että neulalla pantiin puututusainetta, sitten ihan pienellä terällä poistettiin luomi. Potilas alkoi yskiä ja kakoa ja oli valkoinen. Huomasin että oksennus on tulossa, ja vessaan palattiin kahdesti. Kysyin jaksaisiko poika kävellä kotiin. Asumme samalla kadulla sairaalan kanssa, matkaa on vain n. 500 metriä. Aloimme kävellä, kohta poika oksensi taas. Sitten kävelimme hiukan ja hän sanoi että haluaa istua ja miettiä...eli todellisuudessa kai huimasi ja silmissä pimeni. Naama oli kuin kummituksella. Hän istui aikansa maassa, sitten kannoin häntä jonkun matkaa. Taas yökkäys, taas kannoin. Loppumatkan hän käveli.

Nyt ollaan oltu kotona hiukan yli tunti. Puhuin pojan kanssa toimenpiteestä ja huomasin, että pahoinvointi oli selkeästi reaktio pelolle. Hän oli järkyttynyt siitä että "pala minua" otettiin pois ja ennenkin olen huomannut hänen kauhunsa veren näkemiseen. Nyt ei edes nähnyt, mutta oli ymmärtänyt kun lääkäri sanoi minulle englanniksi että "vaihdan isomman laastarin kun se vuotaa niin paljon verta"....Puhuimme puolisen tuntia, väri palasi kasvoille ja poika jo hymyili. Kehotin kysymään jos mikä vaan on vielä epäselvää. Halasin moneen kertaa ja vakuutin että homma on hoidettu, takaisin ei tuon takia tarvitse mennä ja arpeakaan ei jää.

Sitten hän söi kolme valtavan kokoista lättyä ja nyt on maailma paljon paremman näköinen.

Järkytys se oli tämäkin, noin pienelle.