Olen tässä päivien kuluessa huomannut että pakkaaminen on mukavaa. Se sopii minulle, sillä olen luonteeltani järjestelijä ja lajittelija. Nautin siitä, miten osaan pakata laatikon näppärästi niin, ettei tyhjää tilaa jää, mutta painokaan ei nouse liian korkeaksi. Nautin luopumisesta ja toisaalta vanhan löytämisestä. Olen käynyt elämääni taas läpi eteen tulleiden tavaroiden kautta. On niitä, jotka ovat vain romua, on niitä, jotka ovat MUILLE romua ja minulle aarteita, on tavaroita jotka mitättömyydestään huolimatta kertovat (minulle) tarinoita..on monenlaisia tavaroita ja tarinoita.

Usein ajattelen elämääni vaiheina. En tiedä onko se naisille tyypillisempää kuin miehille, mutta siltä minusta ainakin tuntuu. Olen huomannut naisten useammin puhuvan siitä miten he siirtyvät elämässään uuteen vaiheeseen, miten nyt on sellainen ja sellainen "kausi" elämässä jne.
Ehkä naiset ovat kuukautistensa takia sisäistäneet tällaisen "kausiajattelun" jo ihan luonnostaan. "Periods"- mitäpä muutakaan naisen elämä on! Myös vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat vaikuttavan naisiin enemmän ja - kauheita yleistyksiä vielä lisää listatakseni - uskon naisten elävän miehiä enemmän jotenkin mielikuvien keskellä, niiden voimalla ja niiden armollakin. Vähän niinkuin hyvässä ja pahassa...

Tässä laatikoiden keskellä on tullut myös taas mieleen omana vahvuutenani asioihin ja olosuhteisiin sopeutuminen. Minä oikeastaan nautin elämästä eniten silloin, kun se on epätyypillistä. Pidän siitä, että joudun hiukan käyttämään päätäni ja miettimään, miten asiat näissä tai noissa olosuhteissa tehdään. Toki emme elä sodan keskellä, eikä meidän tarvitse esim. uhrata ajatustakaan sille, ettemme vaikka saisi ruokaa. Tarkoitan nyt vaan tällaisia hiukan arjesta poikkeavia olosuhteita kuin vaikka muuton keskellä eläminen.

Tykkään tehdä töitä ja saada asioita aikaiseksi. Huhkin aivan aidosti mielelläni näitä tavaroita laatikoihin, pesen nurkkia jne. MUTTA...sitten taas..minut suistaa aivan täysin raiteltani vaikkapa poikien kokopäiväinen kinastelu, nahistelu ja ulina. Eilinen oli kammottava päivä sen suhteen. Tänään kumpikaan ei ole uskaltanut repeillä, kun eilen illalla katselivat miten aloin vain yht’äkkiä itkeä kun mies tuli kotiin. En vaan muutakaan jaksanut. Se oli vain ja ainoastaan psyykkistä väsymystä  kokopäiväisen äänten kakofonian ja kurinpidon johdosta. Jaksan melkein mitä vaan, mutta turhasta ruikuttamista ja tappelua en ollenkaan hyvin.