Muuttomme pois Hollannista ei tule yhtään liian aikaisin. Tänään olen taas miettinyt kuka on "väärässä", minä vai he...
Muutimme tänne Ranskasta siis syksyllä 2002. Ensimmäiset puoli vuotta oli jotakin huumaa. Ajattelin jopa että alan innolla opiskella hollantia. Aika nopeasti tajusin ettei tämä paikka ole minulle. Tarkoitan, että tunsin pian ettei tästä tule kotia tekemälläkään. Mitään integroitumista en edes halunnut yrittää.

Joku voisi ajatella että niinpä, juuri siksi et ole siellä viihtynyt. Olisit viihtynyt paremmin, jos olisit opetellut kielen, jos olisit yrittänyt olla kuten muut.
En tiedä. En usko.

Nämä liki viisi vuotta ovat menneet nopeasti. Täällä on ollut paljon mukavia asioita. Täällä on ollut myös paljon rasittavia juttuja. Olen oppinut paljon - lähinnä itsestäni ja omasta tavastani reagoida ja olla. Siksi täällä oleminen on ollut oikein hyvä juttu.

Näiden viiden vuoden aikana olen mm. ihmetellyt miksi kaupoissa on niin surkeat valikoimat ja miksi kaikki on lopussa niin kauan ennen sulkemisaikaa. Samalla olen saanut kuitenkin nähdä että vain viiden vuoden aikana mm. kauppojen surkeat aukioloajat ovat kovasti parantuneet. Kun tulimme, meidän lähimmät kauppamme sulkivat viikolla iltaisin klo 18. Kyllä vaan. Lauantaina aikaisemmin, sunnuntaina ne olivat kiinni. Nyt ne ovat viikolla auki kymmeneen, lauantainakin kahdeksaan ja sunnuntaina jonkun tunnin. Kehitystä!

Olen myös seurannut huvittuneena ja aika hämmästyneenä mitä kaikkea ihminen voi polkupyörällä kuljettaa. Olen harmitellut miksei kamera ole ollut oikealla hetkellä mukana. Olen nähnyt niin rakennustarvikkeiden kuin joulukuustenkin liikkuvat sujuvasti (?) pyörien tarakoilla, edessä ja takana ja miten vaan pitkittäin ja poikittain. Olen myös hämmästellyt paikallisten kykyä (ja ennen kaikkea halua!) polkea kelillä kuin kelillä. Ei sellaista tuulta/raesadetta/ukkosta ettei ainakin muutama hollantilainen painaisi pyörällään selkä kyyryssä.

Olen loukkaantunut - en niinkään fyysisesti kuin henkisesti - moneen kertaan kun ihmiset kävelevät päin ja melkein läpi. Olen luullut tulleeni näkymättömäksi, ihmetellyt miksei minua huomata. Olen saanut kyynärpäistä, kasseista - ja tarpeekseni. Monesti.

Olen miettinyt mikä on tämä ihme yhtälö että toisaalta ollaan muka niin "suvaitsevaisia" ja "vapaamielisiä" - ja sitten toisaalta taas ei. Ja miksi ne asiat joissa itse olisin vapaamielinen ja suvaitsevainen ovatkin niitä, joissa paikalliset ovat tiukkapipoja, ja sitten taas toisinpäin.

Olen jo Ranskassa asuessani tajunnut että tietenkään mikään kansa tai systeemi ei muuta minun takiana, minun ansiostani. Minun on joko muututtava, tai sitten minun on häivyttävä ellen kestä menoa. Tänään viimeksi tuli ajatus "paras poistua vaan"...laulun sanoin. Olin poikieni kanssa leikkipuistossa. Kaksi noin kymmenvuotiasta potki kovaa nahkajalkapalloa rajusti keskellä puistoa. Kymmenkunta ihan pientä lasta juoksi siellä, ja sitten kävi kuten pelkäsin; yksi sai pallosta päähänsä. Lapsi kaatui, itki, kauhea huuto. Lapsen isä lohdutteli - muttei sanonut palloilijoille mitään.

Lisää vaaratilanteita. Kukaan ei sano mitään. Muutama kolmipyörällä ajeleva sai pallosta osumia. Kukaan ei sano pojille mitään. Sitten pallo lentää syliini. Heitin sen kauas pusikkoon ja huusin englanniksi mitä mieltä olen touhusta. Valitettavasti vain viesti ei tainnut mennä perille, kun en osannut sitä oikealla kielellä välittää.

Viereeni penkille tuli nainen pienen tytön kanssa. Sanoin naiselle että varokaa noita poikia, yhtä lasta jo sattui kovasti. Mitä sanoo äiti? Hän läksyttää minua siitä, miten minun pitää ymmärtää että lasten pitää saada leikkiä, miten on niin paljon parempi olla puistossa kuin tietokoneen ääressä jne. Sanoin etten tarkoittanut mitään pahaa, ajattelin vain varottaa koska mielestäni kova nahkapallo kaksivuotiaan päässä sattuu...Äiti tuhahteli vähättelevästi, sai minut tuntemaan itseni idiootiksi joka pilaa lasten leikit ja kaikkien ilon.

Totesin ääneen, että ilmeisesti kyseessä on maan tapa, anti sitten mennä vaan. Onnekseni naisen tyttö sai pallosta alle viiden minuutin. Silloin, äidin juostessa lohduttelemaan penskaansa en voinut olla toteamatta tarpeettoman kovaäänisesti: "pyh, mitäs tuosta, lasten pitää saada leikkiä!"

On ilmiselvää että muttoauto 16.7 tulee enemmän kuin tarpeeseen. En pysty enkä halua ymmärtää näitä ihmisiä ja tapoja enää yhtään. Olkaa perskeles kuin Ellun kanat minun puolestani. Paskaakos minä välitän jos teidän penskoillenne tulee pallo päähän kun se ei teikäläisiäkään tunnu kiinnostavan. Sen sijaan hyvin tunnutaan pitävän lemmikkielämistä huolta. Äskenkin eläinambulanssi huristi katuamme pillit ulvoen. Kai siellä vietiin jotain hemmetin marsunraatoa teholle.