Puistossa käy säännöllisesti myös parin kilpailevan firman jäätelöautoa. Minun lapsistani vain toinen syö jäätelöä, joten en ole aivan konkurssissa. Eilen ostin kaksi palloa vaniljaa pikku kuppiin, kiitos.
Eilen katselin suurta riemua tuntien miten pojat leikkivät uusien lasten kanssa. Ensimmäiset ystävät löytyivät pari päivää sitten. Nimiä vaihdettiin ja juostiin kovaa. Mukava nähdä että poikani on hyväksytty puiston vakiporukkaan mukaan. Eilen aloitin myös uuden kirjan, joka sopii mukavasti puistoluettavaksi. Alkuviikosta kudoin kassin ja virkkasin kaulaliinan, tänään teen sukkia mutta sateen takia emme mene puistoon.
Ai niin: eilen kuulin puistossa yhden neljän lapsen äidin suusta lauseen, jonka sisällön aion pitää mielessäni visusti. Äiti katseli lastensa touhua ja tappelua, kaatoi vahingossa koko kolikkopussinsa sisällön hiekkaan vastatessaan kiireessä puhelimeen, astui niin että nilkka vääntyi ja kenkä taisi hiukan hajota...ja sanoi hilpeän naurun säestämänä:
C’est pas grave, la vie!
Eipä niin, elämä ei todellakaan ole vakava juttu - tai ainakaan sitä ei tulisi ottaa turhan vakavasti. Sillä lopultakin...eivätkö aika monet "murheet" olekin sentään aika pieniä, eivätkö surut sittenkin välillä tuulesta temmattuja?
Päätin taas kerran lakata ottamasta itseni turhan vakavasti.
Illalla sain syntymäpäivälahjaksi mieheltä 3 kirjaa ja Edith Piafin elämästä kertovan dvd-filmin. Oikein hyvät valinnat mieheltä, joka yleensä vaipuu paniikkiin lahjojenoston edellä (jos ollenkaan muistaa että olisi hetki jotakuta lahjoa).
Päätin taas kerran lakata ottamasta itseni turhan vakavasti.
Illalla sain syntymäpäivälahjaksi mieheltä 3 kirjaa ja Edith Piafin elämästä kertovan dvd-filmin. Oikein hyvät valinnat mieheltä, joka yleensä vaipuu paniikkiin lahjojenoston edellä (jos ollenkaan muistaa että olisi hetki jotakuta lahjoa).
Kommentit