Vanhojen lehtien katsaus jatkuu. Gloriassa on vuosikausia ollut pastori Hilkka Olkinuoran kolumni Pennejä taivaasta.. Oli aika, jolloin pompin niiden yli koska jotenkin takerruin siihen "pastori" -juttuun. Sitten kerran luin - onneksi. Siitä alkaen olen aina lukenut kun olen saanut Glorian käsiini.

Syyskuun numerossa hän kirjoittaa otsikolla Ahneus aikaan.
Koko kirjoitus on täyttä asiaa. Siinä puhutaan siitä miten "omaa aikaa", "laatuaikaa" tai edes kesä- ja talviaikaa ei ollut vielä joku aika sitten. Ja miten nykyään kaikki janoavat omaa aikaa, pakoon lapsilta, puolisolta, keneltä? Omalta itseltä?

Kolumnin loppupuoli on tällainen:

"Ajattele vuotta tästä eteenpäin. Mitä aiot ehtiä, tehdä ja nähdä? Aika paljon aiot ehtiä, vai mitä? Mutta jos sinulla olisikin enää kuukausi? Mitä pyyhit pois, mitä lisäät? Aika onkin vähissä. Mahtuneeko siihen enää paljoakaan?

Entäpä jos sinulla olisi enää päivä elinaikaa? Mitä tekisit? MIkä ensimmäiseltä listalta on enää mukana, vai onko mitään? Mihin sinulla olisi ainakin oltava aikaa silloin, kun sitä ei enää ole?

Viimeinen, päivän mittainen lista on ainoa todellinen listasi. Se muistuttaa siitä, että ainoa, josta voit olla varma, on alkanut päivä - jos sekään. Se kertoo, mikä sinulle on elämässäsi tärkeintä.

Mutta tuo lista ei kerro, mikä estää sinua tekemästä ja kokemasta juuri sitä, juuri tänään. Se ei liioin kerro, kuka kieltää sinulta oman aikasi eli oman elämäsi. Aikasi edunsaajia on varmasti monta; naisen parhaina ominaisuuksinahan pidetään hänen empaattista saatavilla oloaan. Muiden korkean palvelutason maksat sinä, omasta ajastasi.

Oma aika on tullut merkitsemään äitiä suojassa lapsilta, vaimoa paossa vastuuta ja yltiöyksilöllistä ihmistä olemssa jollain tavalla enemmän oma itsensä jossain muualla kuin arkiympäristössään. Oma aika on olemista vapaalla, minän reviirillä.

Oma aika on tosimmillaan kuitenkin olemista yhteydessä, kunkin yksilöllisten tarpeiden keskinäisen kunnioituksen puutarhassa. Ota koko aika haltuusi. Elämäsi on lahja, joka on antanut sinulle kaiken aikasi, ikiomaksi."

Herättää ajatuksia ainakin minussa. Mietin, kehtaanko edes tehdä omaa vuosilistaani. Kuukauden ja lopulta vain yhden päivän miettiminen laittaa todellakin asiat tärkeysjärjestykseen. Miten voi olla niin vaikea pitää mielessä näin yksinkertainen asia; elämä on nyt, ja se voi loppua  koska tahansa.

++++

Olimme miettineet ettei meille hankita joulukuusta tänä vuonna kun se ei "kannata", koska emme ole jouluna edes kotona. Tänä aamuna pienempi poikani sanoi: "Koska meille tulee kuusi? Koulussa ei ole." Aamulla en vastannut mitään, mutta nyt olen varma siitä, että kuusi tulee heti ensi viikonloppuna.

Mikä se lopulta tässä elämässä "kannattaa" ellei lapsen ilon näkeminen?