Ystävä kirjoitti aiheesta blogissaan mutta koska se on salasanan takana niin en voi linkittää, vaan kirjoitan itse. Sama asia nimittäin on havaittu ja se kututtaa minuakin.

Kyseessä on huonot tavat. Otetaan vaikkapa ensin ihmiset jotka eivät vastaa tervehdykseen. Siis tilanne, missä mennään vaikkapa kauppaan, lääkäriin, johonkin toimistoon tms., tervehditään - eikä kukaan vastaa. Tervehditään ehkä vielä toistamiseen (toinen ei ehkä kuullut) mutta ei kuulu mitään vieläkään (toinen on siis oikeasti huonotapainen!).

Ystäväni kirjoitti myös miten lapsensa oli käynyt hammaslääkärissä eikä "hammaslääkäri sanonut nimeään". Joo kato, ei lapsille tarvitse, ei ne sellaisesta välitä, mahtaako tajutakaan....Hitto että pistää vihaksi! Ihmetellään sitten mistä näitä mykkiä ja könkösti käyttäytyviä aikuisia sikiää...
Jännittävässä hammaslääkäritilanteessa lapsen olisi varmaan mukavampi saada voida ensin vaihtaa muutama sana hoitavan lääkärin kanssa - vaikkapa vain että "terve, minä oon Matti, kurkataas sinun suuhusi". Mutta ei, ei muuta kun mykän valkoisiin pukeutuneen tyypin kynsiin...

Mua ylipäätään rasittaa se asenne että lapsille puhutaan kuin nuijapäille kun "niitä ei kiinnosta" tai kun arvellaan jopa etteivät ne "kuitenkaan vielä ymmärrä". Olisittepa ollut viime perjantaina kanssani isomman poikani luokan mukana museossa! Parikymmentä 7-8 -vuotiasta kuunteli hiirenhiljaa ja silmät loistaen kun heidän opettajansa kertoi heille taiteilijasta (Escher) ja hänen töistään, jotka eivät välttämättä ole niitä "helpoimpia". Hän puhui kuin aikuisille, osoittaen luottamusta lasten älyyn ja kiinnostukseen - ja perille meni kuin häkä.

Yksi aika suomalainen tapa on paikalta hiljakseen liukeneminen. Ollaan siis vaikka kutsuttuna johonkin tilaisuuteen missä on sen verran paljon väkeä, ettei kukaan huomaa ainakaan heti, että yksi tai kaksi on lähtenyt. Tilaisuus, jonka isäntinä voi olla joku itselle melko (tai täysin) tuntematon henkilö. Ja mitä tapahtuu usein; ihmiset hiippailevat itsekseen mahdollisimman huomaamattomasti pois, eivät käy sanomassa kiitos ja näkemiin tai mitään muutakaan isännille tms., liukenevat kuin muste veteen pikkuhiljaa pois. Saakelin tökeröä ja ärsyttävää.

Turha selittää että ei me suomalaiset olla totuttu mihinkään "smooltookkiin", ei meiltä suju kohteliaisuusfraasit luontevasti, turhaa pokkurointia, ettei suorastaan takapuolen lipomista moinen mielinkielin oleminen..epäilyttävää kerrassaan vaikkapa kiittää, vaihtaa muutama sana niitä näitä, hyvästellä ja sitten vasta lähteä.

Minusta on tapoja jotka on vaan opittava oli "tottunut" tai ei. Ja mitä vaikeampi kohteliaita tapoja on elämässään viljellä, sen enemmän pitää harjoitella. Lapset oppivat myös kun näkevät aikuisten toimivan toiset huomioon ottaen ja fiksusti. Mitään hienostelua en hae, en liioin sitä kovin pelättyä "pokkurintia" vaan yksinkertaisesti toisen huomaamista. Johan nyt on perkule jos se on niin vaikeaa, jos ei saa suustaan puristettua "huomenta", jos menee smooltookin puolelle mukamas kun pitäisi sanoa "olipa hauska ilta, kiitos kun kutsuitte!".

Lopuksi kehotan kaikkia suklaanystäviä etsimään suuhunsa tätä

prod_sfpassion.jpg

Ellei ole vanha tuttu niin tutustu.
Tällä voisi elää.