Eilen aamulla yksi Ranskan rakastetuimmista henkilöistä kuoli. Pappi Abbé Pierre kuoli 94 vuoden iässä. Hänen hautajaistilaisuutensa pidetään perjantaina Notre Dame de Paris’ssa. Hän käytti lähes koko elämänsä heikkojen ja kodittomien auttamiseen, ja perusti Emmaus-liikkeen vuonna 1949. Nythän Emmauksia on vähän joka puolella, Suomessakin.

Muistan hyvin noin vuoden takaisen televisiohaastattelun, jota jäin katsomaan kuin naulittuna. Ikäisekseen erittäin terävä mies, lempeä, viisas, mutta myös hauska ja ironinen. Vapaamielinenkin, voisi sanoa. Hänellä mm. ei ollut mitään vaikkapa homoparien lastenhankkimista vastaan, toisin kuin suurimmalla osalla muita pappeja. Samoin hän puhui usein sen puolesta, että katoliset papitkin voisivat mennä naimisiin. Kirjassaa "Mon Dieu...pourquoi?" hän kertoo että hänellä oli aikoinaan useita suhteita vaikka olikin munkki ja pappi. Hiukan "kapinallinenkin", siis? Toisen maailmansodan aikaan hän toimi Ranskan vastarintaliikkeessä.

Miksi kirjoitan hänestä, miksi ajattelen häntä?
Ihan siksi vaan, että maailmassa ei pahemmin ole enää ihmisiä, jotka toimivat pyyteettömästi jonkun asian puolesta.

Ja taas siis on yksi vähemmän.

Tässä on linkki Le Monde -lehden äänihaastatteluun. Siinä Canal Saint Martin’in varrella "asuvat" kodittomat kuulevat uutisen Abbé Pierren kuolemasta. He kommentoivat mm. että Abbé Pierre oli "myytti" ja "aurinko"  ja esittävät huolensa siitä, onko enää ketään joka samalla tavalla jatkaa hyvien asioiden puolesta, joka pitää heikkojen puolta, joka on humaani, yksinkertaisesti.