Tänä aamuna mikään ei aiheuttanut aamuräjähdystä - tosin melkein siihen jouduttiin. Esikoiseni, täydellisyydentavoittelija ja pilkunviilaaja halusi alkaa aamulla vielä värittää kouluun tekemäänsä kirjaa. Kyseessä on 5-sivuinen kirja, jonka poika on itse keksinyt, kirjoittanut tietokoneella, tehnyt kuvituksen tietoneella ja osittain käsin ja lopuksi värittänyt kaiken puuväreillä. Ja kun sanon "kaiken", niin se tarkoittaa sitä, ettei valkoista paperia näy lainkaan, vaan kaikki on erittäin huolellisesti peitetty...ja siihen on mennyt aikaa, uskotteko?

Aamulla hän sitten huomasi krittisesti (kuten aina...) tekelettään tarkastellessaan, että yhdessä kuvassa on "toisessa reunassa enemmän ruskeaa kuin toisessa". Aikuinen ei tuota ilman mikroskoopin apua olisi edes huomannut, mutta häneltä ei jää mikään huomaamatta. On hyvä olla huolellinen, mutta rajansa siinäkin sanon minä...

Aikaa lähtöön oli sillä hetkellä noin 3 min., eikä pojalla ollut vielä edes vaatteita päällä. Niinpä hän väritti toisella kädellä, laittoi paitaa housuihin toisella kädellä jne., ja kyllähän siitä selvittiin. "The final touch" saatiin työhön, poika sai vaatteet päälleen, ja kaikki perheen miespuoliset henkilöt saatiin ovesta ulos. Taas kerran, taas kovalla ryminällä.

Mutta siitä huolimatta - osaan minä siis leppoinenkin olla!
Minua ilahduttaa tieto siitä, että tänään minulla ei ole kertakaikkiaan mitään ns. pakollista tekemistä (paitsi pojat pitää hakea koulusta). Niinpä vapaana kuin taivaan lintu saan energiaa tarttua hommiin, kun ne eivät ole ehdottomasti tehtäviä ja juuri nyt heti!

Uskon siis että käyn ruokakaupassa (vaikka sen voisi kyllä huomisellekin jättää), siivoan jääkaapin (senkin voi jättää - olenhan jo jättänyt pitkän aikaa;-)) ja imuroin (se on lopultakin aivan kivaa kunhan sen saa tehdä kun on yksin kotona).

Huomenna alkaa uusi ranskankurssi. Kirjat pitää vielä ostaa ja eikun uutta oppimaan. Huomenna saan myös uudet silmälasini. Saas nähdä miltä maailma näyttää sen jälkeen!