Illalla kotona katseltiin tekstikirjan sisältöä.
Siinä seikkailee ainakin yksi mummu joka vihaa lapsia ja avaruusolioita. Ihmekös tuo. En minäkään niistä niin tykkää.
Ei ihme että vihaakin, kun lapset ovat tuhonneet hänen teleskooppinsa. Riivatun tenavat.
Ambulanssiahan tässä tarvitaan - vaikka mummu näyttää vihaavan sairaaloitakin, vaikka hoidon tarve on ilmeinen...Taitaa olla aika perusagressiivinen tuo mummeli.
Sairaalasta päästyään mummeli muuttaa Spocktunen jääksi! Hrr.....Kosto se on tämäkin.
Välillä opitaan lisää noitien ruokavaliosta. Ei aina hämähäkkejä vaan vaihteeksi mustekaloja. Terveiset vaan kotikeittiöihinkin. Vaihtelu virkistää!
Sitten opitaan jääkarhujen elämästä. Olen varma että pojastani tulee tunnettu koska hänen äitinsä tulee maasta missä karhut kävelevät kaupunkien kaduilla. (Ai eivät vai? Niin väitti viime vuonnakin yksi poika esikoiseni luokalla. Sanoi vielä kuullensa sen äidiltään....)
Pojalla on englantia neljä tuntia viikossa. Tämä on nyt toinen vuosi kun hän opiskelee sitä. Tällä menoa sanavarasto kartuu nopeasti. Pian hän voi keskustella kenen kanssa hyvänsä englanniksi noidista, vihaisista mummuista, alieneista, jääkarhuista ja muusta oleellisesta.
Itse aloin opiskella englantia kolmannella luokalla. Eikös silloin olla 9-10 -vuotiaita? Muistelen että ensimmäinen vuosi veivattiin "My name is Kati. What is your name?" -osastoa. Taidettiin puhua kyllä lemmikkikoirastakin. Ehkä nimettiin auto ja koti ja muutama hedelmäkin. "A boy" ja "a girl" tuli opittua kuin vahingossa. Ehkä neljännellä luokalla puhuttiin jo menneistä asioista, en muista. Näillä näyttää olevan tuossa kirjassa jo adjektiivien vertailu ja imperfekti.
Yksi muisto omilta englannintunneiltani kun olin kai viidennellä luokalla; opettaja yritti selittää konditionaalia. Sanoi että se on sitä että uISI, menISI, kävelISI jne. Että niinkuin asioita joita tekISI jos voisi. Isi, isi, isi. Sitten Jussia pyydetiin kertomaan englanniksi että yksi poika uisi. Jussin mielestä se oli helppo homma: "He swimisi".
That’s right, yeaaah!
Pojalla on englantia neljä tuntia viikossa. Tämä on nyt toinen vuosi kun hän opiskelee sitä. Tällä menoa sanavarasto kartuu nopeasti. Pian hän voi keskustella kenen kanssa hyvänsä englanniksi noidista, vihaisista mummuista, alieneista, jääkarhuista ja muusta oleellisesta.
Itse aloin opiskella englantia kolmannella luokalla. Eikös silloin olla 9-10 -vuotiaita? Muistelen että ensimmäinen vuosi veivattiin "My name is Kati. What is your name?" -osastoa. Taidettiin puhua kyllä lemmikkikoirastakin. Ehkä nimettiin auto ja koti ja muutama hedelmäkin. "A boy" ja "a girl" tuli opittua kuin vahingossa. Ehkä neljännellä luokalla puhuttiin jo menneistä asioista, en muista. Näillä näyttää olevan tuossa kirjassa jo adjektiivien vertailu ja imperfekti.
Yksi muisto omilta englannintunneiltani kun olin kai viidennellä luokalla; opettaja yritti selittää konditionaalia. Sanoi että se on sitä että uISI, menISI, kävelISI jne. Että niinkuin asioita joita tekISI jos voisi. Isi, isi, isi. Sitten Jussia pyydetiin kertomaan englanniksi että yksi poika uisi. Jussin mielestä se oli helppo homma: "He swimisi".
That’s right, yeaaah!
Kommentit