Eilen kyläilin poikien kanssa kerta kaikkiaan mielenkiintoisen perheen kodissa. Positiivisesti mielenkiintoisen, sillä nykyään tuota sanaa käytetään melkein useammin kuvaamaan että "olipa mielenkiintoista..."...

Kyseessä on pienemmän poikani luokkakaverin perhe. Äiti on kanadalainen, isä venäläinen, ovat asuneet Hollannissa 8 vuotta.Poika on nyt 6 vuotta, ja ranska on hänen viides kielensä. Aloitti ranskalaisessa koulussa tänä syksynä ja nyt jo puhuu todella hyvin. Englanti on perheen kotikieli, toinen on venäjä, sitten poika osaa saksaa ja hollantia. Oli tähän asti hollantilaisessa koulussa, mutta perhe katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi siirtää hänet ranskalaiseen kouluun.Äiti on lastenpsykologi ja mies työskentelee ESA:lla (European Space Agency).

Ja mikä se pointtini tässä kirjoituksessa oli on se, että harvoin olen tavannut näin sydämellisiä ihmisiä! Ajatelkaa nyt; olimme sopineet että menen poikien kanssa kyläilemään heille koulun jälkeen. Keskiviikko on lyhyt päivä ja se päättyy jo klo 11.30. Odotimme että perheen äiti olisi pikkusiskon kanssa hakemassa poikaa koulusta kuten normaalistikin, mutta pojan hakikin poikkeuksellisesti isä.

Luulin jo että vierailu menee mynkään, äiti on sairas tms. kun ei tullut - mutta tämä mies ilmoittikin iloisesti että hänpä päätti hakea teidät autolla kun oli niin kylmä (-1) ja hän vie teidän kotiinsa ja lähtee sitten vasta töihin! Että juu, kyllä hän voi ihan hyvin mennä myöhemmin töihin, on sitten hiukan myöhempään illalla.

Ja niin sitä mentiin ja autonmatkan juttelin tämän todella ystävällisen venäläismiehen kanssa vaikka mistä. Heti tuli kutsu mm. tutustumaan ESA;aan heidän vieraanaan. Paikka on yleisöltä suljettu, mutta työntekijät voivat silloin tällöin viedä ystäviä katsomaan paikan toimintaa. Sanoin heti niin kuin asia oli että taisitte juuri täyttää yhden mieheni toiveista..hän kun on pohjattoman kiinnostunut avaruustutkimuksesta.

Perillä mies toimi isännän tavoin ja ojensi minulle sisätossut, huolehti että ne ovat varmasti oikeaa kokoa,kysyi tarvitsenko villatakkia,  kantoi vaatteet ja laukut vaatehuoneeseen, istutti soffaan - eikä aikaakaan kun iskettiin jo iso venäläinen teemuki käteen;-)

Sitten hän lähti töihin ja lapset alkoivat leikkiä keskenään. Minä aloin jutella perheen äidin kanssa. Ja kyllä sitä juttua sitten riittikin! Hän on viisas ja lempeä ihminen, osaa keskustella aiheesta kuin aiheesta, on huomaavainen ja  vaikka mitä vielä. Kertakaikkisen hyvää seuraa.

Puhuimme kokemuksistamme Hollannissa, lasten monikielisyydestä (hän on myös opiskellut asiaa ja tietty on omakohtaista kokemustakin), poikien koulusta ja ranskalaisesta opetussysteemistä, lastenkasvatuksesta ylipäätään, äitinä olemisesta, kulttuurieroista, monikulttuurisista avioliitoista, matkustamisesta, politiikasta, ruuasta ja asumisesta - ja muusta.

Vietimme siellä 6 tuntia ja sinä aikana sain upeata hengenravintoa ja maukasta ruokaa, venäläistä teetä litrakaupalla ja uusia ajatuksia ainakin viikoksi.

Pojilla ei ollut asiat sen huonommin. Isoveli oli ilmoittanut ettei hän kyllä lähde leikkimään "vauvojen kanssa", mutta hänpä ei olisi lähtenyt sieltä pois, lopulta...