Eilisillan vietin oikein mukavassa suomalaisseurassa ravintola Pastiksessa. Söin alkuruuaksi 8 kpl etanoita valkosipuli-persiljavoissa ja pääruuaksi ankanrintaa viikunakastikkeen kanssa. Lihan alla papu-herne -peti. Etanat vallan hyviä, pääruoka hiukan liian kypsäksi paistettua mutta viikunakastikkeen ansiosta tosi maistuvaa. Ja pavut oli keitetty justiinsa sopiviksi eli ei veltoiksi.

Ruuan jälkeen lähdimme vielä istumaan pariksi tunniksi mukavan hiljaiseen paikkaan. Oli mukava jutella ja nauraa hillittömästä. Tapasimme myös ravintolan pienen, harmaan ja hyvin aran hiiren.

Sitten mulle tuli äkkipikainen kotiinlähtö kun huomasin viimeisen bussini jo seisovan pysäkillä...ja juoksin autojen välistä ja edestä ja ties mistä ja ehdin mukaan vain parin käteisellä maksavan mummun ansiosta. Bussimatkan aikana tajusin että "viimeinen" bussini olikin oikeastaan vasta toisiksi viimeinen - mutta yhtä kaikki, kiva ilta ja kiva mennä ns. ajoissa kotiinkin.

++++

Ai joo, eilen näin ranskan tuntien tauolla hassun tapauksen. Hollantilaismies vaihtoi minulta euron kahdeksi 50 senttiseksi kahviautomaattia varten. Pisti rahan, painoi nappia...mutta unohti kupin! Kauhee huuto (unohdin kupin!), sitten ilmeisesti primitiivireaktiona KÄDET VALUVAN KAHVIN ALLE, vieläkin kauheampi huuto (kädet palaa!), sitten käsien pikainen poisveto ja kauhea röhönauru - minultakin.

Voihan sitä olla säästäväinen ja nuukakin, mutta joidenkin asioiden kannattaa valua kuin vesi hanhen selästä....