Eilinen "sääolosuhde" jonka vuoksi Amerikkalainen koulukin oli kiinni on poistunut. Eihän sitä paljon koskaan ollutkaan, lunta  nimittäin. Olisiko ollut kolme senttiä sellaista märkää lössöä.
Pojat rakensivat kuitenkin isänsä avustuksella suuren lumiukon talomme eteen. Kävin itsekin pyörittämässä siihen yhden pallon.
Lumiukko oli väritykseltään melko kirjava, koska nurmikosta lähti paljon ruohoa ja tikkuja sun muuta lumen mukaan. Taisi olla koiranpa..kaakin seassa.

Nyt ukkoa ei ole enää ollenkaan. Talvi tuli, talvi meni.

Ihmiset jotka ovat tottuneet lumeen lähinnä vain hiihtolomareissuilla Alpeilla (jos silloinkaan) suhtautuvat lumeen joskus erikoisesti. Poikien koululla ranskalaisisä huusi lähes hysteerisenä "se ei ole puhdasta, se ei ole puhdasta" kun poikansa koski maassa olevaan lumeen. Siis vain koski, ja lumi siinä kohdassa oli aivan vastasatanutta ja valkoista. Mielessäni ajattelin että siellä mistä minä tulen penskat tapaavat syödä tuota samaa tuotetta...

Poikien koulun ympärillä kasvaa  pieni pusikko puita ja pensaita. Kaikkien lasten toivepaikka - ja ranskalaisäitien kauhunpaikka. "Älä koske, se on likainen!", "tule heti pois, siellä sattuu!", "Älä suttaa housujasi, heti takaisin!" jne.
Minun poikani ovat niitä harvoja jotka saavat koskea keppeihin, kävellä märässäkin hiekassa, kulkea puiden väleistä ja hiukan nojaillakin niihin...Saavat piiloutua puiden taakse, mennä istumaan maahan ja kaikkea sellaista minulle aivan luonnollista ja lapsista hauskaa. Meillä on pesukone ja minusta luonto on ystävä eikä vihollinen.

Yhdessä tutkimuksessa muuten kerrottiin että hyvin suuri osa ranskalaisista ilmoittaa pelkäävänsä metsää ja siellä olemista.