Kahdeksanvuotiaani on ollut maanantaiaamusta asti leirikouulssa Ranskassa. Millaista meillä on ollut täällä kotona? Yksinkertaisesti sanottuna; rauhallista. Hyvin rauhallista ja hiljaista. En ole tainnut huutaakaan yhtään kertaa. Hermotkin ovat pitäneet, kaikilla. Mistä tämä siis kertoo? Onko isomman pojan "vika", että kun kaikki ovat koolla meno on ajoittain liian rasittavaa? Onko hän "syypää" äidin huutamiseen, kaikkien hermojen rassaamiseen ja yleiseen älämölöön, joka täällä usein vallitsee?

En usko. En todellakaan.
Taitaa vaan olla niin, että kun yksi on poissa muuttuu perheen rakenne sen verran, että kaikille on aikaa, jokaisen ääntä voi kuunnella, kenenkään ei tarvitse yrittää "voittaa" ketään. Tiedän, että tietysti on olemassa paljon suurempiakin perheitä, ja ehkä niissä kuitenkin kaikki saavat äänensä kuuluviin, ei tapella, ei kinastella...Juupa juu, on aina niitä joilla asiat vaan sujuvat eikä ääntä koroteta. Meidän perhe ei ole sellainen, ja meidän perheessä yhden lapsen poissaolon todella huomaa ja tuntee desibelien laskemisena ja mielen rauhoittumisena.

Pienempi on nauttinut niin kauheasti kun on koulun jälkeen päässyt minun kanssani puistoon ja rannalle pitkäksi aikaa. Kun isoveli on kotona, käyntejä toki on, mutta hiukan harvakseltaan - ja ne päättyvät usein ikävästi. Isoveljeä ei yleensä kiinnosta mihinkään meneminen (tai ainakin se aiheuttaa kovan paniikin ja kyselyn, ja kotiilähdön hetki sitten taas on hankala koska siihenkään suuntaan ei ole halua lähteä...). Pikkuveli on alusta asti ollut eri puuta; hän on utelias, valmis kokeiluihin, lähtee koska vain minne vain. Toki hän renkkaa ja raivoaa myös kuten viisivuotiaat kai aika usein, mutta myös leppyy pian, on ns. helppo lapsi joka osaa myös sanoa "joo!".

Jos alkaa kuullostaa siltä, että kahdeksanvuotiaani sitä vastoin olisi "vaikea lapsi" niin ei se ihan niinkään mene. Hän on vain kovasti erilainen kuin pikkuveljensä...ja hyvin monet muut lapset. Väistämättä monia vaikeuksia on tullut sen myötä. Mutta kun viettää aikaa kahden tämän pikkuprofessorin kanssa..ai että mitä keskusteluja syntyy, voi pahus miten hän on kiltti ja sydämellinen poika.

Yhden tosi hassun jutun olen muuten pannut merkille;
kun ylitän katua viisivuotiaani kanssa ojennan käteni automaattisesti molemmille sivuille - mutta nyt toiselta puolelta kukaan ei tartukaan käteeni!

Leirikoulusta tulee kaikille vanhemmille yhteinen sähköposti kerran päivässä. Siinä kerrotaan mitä edellispäivänä on tehty, missä käyty, mitä nähty. Eilen esimerkiksi lapset olivat ensin vierailleet täällä, sitten jatkaneet bussilla tänne (Cap Griz-Nez) missä olivat tutustuneet luonto-oppaan avulla alueen eläimiin (lähinnä mereneläviä) ja luontoon ylipäätään. Tänä iltana heillä on "boum", pikku bileet viimeisen illan kunniaksi...Leikkejä, musiikkia, tanssia...Pääseköhän poikani tanssittamaan Thérésaa, tyttöä jonka kanssa on jo kolmena vuotena ollut samalla luokalla, ja joka on pojan suuri ihastus....