Minun tuntevat tietävät heikkouteni vanhoille tavaroille. Tiedätte, että jos minulla olisi tilaa, täyttäisin sen pian kaikella vanhalla, joka on monen silmissä "romua". Haluaisin pelastaa huonekaluja ja tavaroita, entisöidä niitä, toisaalta vain ihailla huonossakin kunnossa olevia kauniita muotoja.

Joskus en voi vastustaa vaikkei sitä tilaa olekaan. Niin kävi viime yönäkin. Kadulla talomme vieressä oli jo kaksi päivää seissyt tihkusateessa kasa hylättyjä tavaroita. Lauantai-iltana täällä kotona oli pojilla niin kauhea tappelu, että mun oli pakko lähteä ulos tuulettamaan aivoa. Tempaisin takin päälle, lähdin kävelemään tuota meidän katua kirkolle päin kirkonkellojen soidessa. Klo oli 18.50, ja muutamia vanhuksia kiiruhti kirkkoon edelläni. Minäkin kävin siellä ovella kääntymässä, mutta en tohtinut jäädä, koska kansaa oli niin vähän. Pelkäsin, että kaikki huomaavat "uuden seurakuntalaisen". Mielentilaani olisi oikein mainiosti sopinut kuunnella musiikkia ja laulua, mutta kuten sanottua, käännyin takaisin ja kävelin toista tietä kotiin.

Vasta paluumatkalla huomasin tuon tavarakasan naapurirapun lähellä. Siellä makasi kaappi, josta minulle tuli ensimmäisenä mieleen rippistuoli - luultavasti tuon "kävin melkein kirkossa" -kokemuksen takia. Kävi aika pian selville, etten voi kantaa kaappia yksin. Otin kuitenkin kauniin avaimen kaapin ovesta, ja ajattelin käyttää sitä vaikka jossakin työssä.

Kaappi jäi kummittelemaan, näin siitä untakin. Eilen illalla lasten nukahdettua ja tuijotettuamme tv:tä turhan pitkään sain LOISTOIDEAN. Patistin hiukan arastelejan mieheni mukaan kaapinhakureissulle. Hanskat käteen, huppu silmille (siltä varalta etteivät tavarat olekaan hylättyjä!) ja menoksi. Minä olen aina paljon reippaampi ja rohkeampi tällaisissa jutuissa. Mies on hiukan mallia "mitä jos joku näkee..mitä ne ajattelee" jne.

Kaapin päälle oli kasattu nyt lisää tavaroita. Siinä oli mm. rikkinäisiä aurinkovarjoja, pyykinkuivausteline ja muuta roinaa. Ripeästi siirtelimme turhat jutut sivuun, ja saimme kaapin ylös. Mutta herra siunaa miten se painoi! Eikä siitä meinannut saada otetta mistään...Onneksi tuli muuttomiehen hanskat kouraan!

Saimme keploteltua kaapin hissiin - kauhealla ryminällä tosin - ja hissistä ovellemme ja lopulta kotiin. Tilanne oli tosi hilpeä; en muista milloin olisimme yhdessä nauraneet noin paljon ja tuolla tavalla.

Kuka mistäkin nauttii, mutta eikö tuo siis nyt ollut sitä niin kovin muodikasta parisuhteenhoitoa ihan parhaimmillaan?

304029.jpg

Tässä se nyt tönöttää eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mihin se voisi mahtua. Ovenraosta pilkistää kaksi hyllyä, jotka on otettu pois, ja kaapin yläosassa on vaatepuu. Ehkä tuo voisi olla meidän eteisessä. Mieluiten panisin sen olohuoneeseen, ja täyttäisin kaikilla vanhoilla löydöillä. Sen päälle panisin jotain kaunista, ja kitchin huippu olisi, kun sisälle saisi lampun, joka valaisisi noita ikkunalaseja;-)