En ole muutamaan päivään kirjoittanut sanaakaan. Ihme sinänsä, mutta on ollut kiire.

Lauantaina olin siellä ranskantentissä. Meni mielestäni hyvin, mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi totta. Olen varma että tentti meni läpi ja saan siirtyä seuraavalle tasolle (johon jo ilmoittauduin, opetus alkaa 13.1) mutta kaikkia mokiani en varmasti tajunnut - edes bussissa matkalla kotiin. Siinähän sen usein muistaa, kotimatkalla, että niinhän se olisi pitänyt olla...

Sunnuntaipäivä meni kokonaisuudessaan merimieskirkolla lastenpäivässä. Koristelin yhden huoneen nukketeatteriani varten, luuttusin lattian, laitoin lattialle patjan ja isoja tyynyjä katsojille, koristelin nukketeatterin raamit verhoilla ja palloilla jne.

Esityksiä oli 5, ja kukin kesti 15 min. Olin siis kädet pystyssä kuin sotapoika yhteensä 1 h 15 min. ajan. Nyt se tuntuu joissakin lihaksissa. Kulissin takana joutui myös istumaan aika omaperäisissä asennoissa, jotta pääni ei olisi näkynyt. Noihin asentoihin ei siinä esittäessä kiinnittänyt huomiota, sillä juttuun menee niin mukaan ettei tiedä istuuko vai makaako itse;-)

Apulaisena minulla oli yhden suomalaisnaisen mies. Hänen tehtäviinsä kuului kieputtaa soittorasian kampea, ja vaihtaa punaista takkia vuoroin nukelle jos toisellekin. Hienosti suoriutui puuhastaan, vaikkei se tietty varmaan joka miehen suosikkiduuni ollutkaan.

Oli jännä seurata miten eri tavalla eri lapset reagoivat esitykseen, joka oli joka kerta sama. Jotkut näytökset menivät sellaisen hiljaisuuden vallitessa, että teki mieli kurkistaa onko siellä edes ketään, vai nukkuvatko ne kaikki jo...?
Kuitenkin esityksen loputtua kuulin pienten äänten sanovan;"äiti se oli tooooosi kiva!!!".

Joissakin näytöksissä meno villiintyi niin, että pääosaa esittänyt Nalle Puh olisi tarvinnut turvamiehiä, kun pienet kädet tulivat kutittamaan ja Puhilta pyydetiiin pusuja. Näyttelijän kannalta osallistuva yleisö on ehdottomasti miellyttävämpi. Lentää sitten vaikka tomaatit, niin ainakin saa jotakin palautetta. Sellainen hipi-hiljainen ja varautunut vastaanotto on toki suomalaiselle tyypillinen (?), mutta esittäjälle pelottava kokemus.

Viisi näytöstä vedin, mutta päivä ei siihen päättynyt. Kuulin kirkolle mennessäni että joulunäytelmän emäntää esittävä nainen joutuu poistumaan paikalta ja rooli olisi vapaa - eikä sitä kukaan halua ottaa. Lupasin auttaa, sillä minulla ei ole mitään näyttelemistä vastaan. Tai siis suomeksi; näyttelen erittäin mielelläni mitä vain ja missä vain. Siis tietyissä rajoissa, mutta sen te ymmärrätte selittämättäkin.

Niinpä siis sain 6 sivuisen plarin käteeni, alleviivasin emännän vuorosanat, tein verhoista teipin avulla pitkän hameen itselleni, pienemmästä kankaasta hartiahuivin, harjoittelimme esitystä ahtaassa toimistotilassa yhden kerran, ja sitten mentiin.

Ja ihan mukavasti meni. Eihän tuo pitkäkään kyllä ollut, eikä vaatinut sen kummempaa roolihahmoon syventymistä;-)

Näytelmän jälkeen lupauduin osallistumaan helmikuussa yhdessä tilaisuudessa näytelmään...jonka me tietysti ensin luomme.

++++

Eilinen meni puuhaillessa. Tällä kävi "Susarouva" taulukaupoilla tyttärensä kanssa, sitten valmistelin lähetettäksi yhdne pupun ja pari taulua, sitten duunailin joulukortteja, hain pojat koulusta, tein rannekorua, tein ruokaa, luin Annoja, pesin pyykkiä, tein kuvia. Oikein kiva ja hyvä päivä. Nukahdin erittäin väsyneenä mutta kliseenomaisesti onnellisena niin syvään uneen, että tänä aamuna heräsin silloin, kun kaiken pitäisi olla oikestaan jo valmiina poikien kouluunlähdön kannalta...ja mies samoin nukkui pommiin, lapset nyt tietty nukkuvat kunnes nostetaan pystyyn.


Pojat pääsivät kuitenkin matkaan, mies heitti jonkun ryijyn päällensä, palaa kuulemma kohta kotiin suihkuun ja syömään. Kyllä tämäkin päivä tästä vielä liikkeelle lähtee, ei epäilystäkään!