Nyt tiedän miltä niistä ihmisistä tuntui, jotka aikoinaan silittivät prinsessa Dianan hääpuvun helmaa.

Ei, en ole hankkinut samanlaista pukua...miehen kanssa vaan saatiin arkipäivän oivallus ja pestiin itse meidän olohuoneen verhot. Ne ovat todella painavat (takapuoli sellaista topattua kangasta) ja ne olivat todella likaiset. Joku viisaampi olisi vienyt pesulaan, mutta me ei...

Pesemisestä ei sen enempää kuin että se tapahtui kylpyammeessa, aiheutti voimakasta hikoilua ja sanaharkkaa, kulutti vettä rutosti ja kesti kauan.

Kuivatuksesta ei myöskään juuri viitsi kertoa, paitsi että se kesti kauan, häiritsi kaikkien elämää, aiheutti kosteusongelmia sinne sun tänne, vei tilaa muilta kuivuvilta pyykeiltä. Muun muassa.

No sitten se silitys. Odotimme sellaista sopivaa hetkeä jolloin kangas ei ole ihan kuiva mutta on vielä hiukan kostea. Se hetki sattui eilisillalle sanotaanko nyt kymmenen jälkeen. ALKAEN kymmenen jälkeen, piti sanomani.

Harmi ettei meillä ole videokameraa. Olisi saanut mainion Pirkka-niksifilmin kun kaksi aikuista silittää yksiä saa..nan verhoja. Toinen venytttää ja toinen painaa raudalla. Toinen hakee sopivaa kohtaa laudan päällä, siirtää taas kangasta, toinen senkun silittää. Ja silittää. Silittää.

Joistakin kohdin kangas oli vielä aivan liian märkä, joten koimme kotisaunan ilotkin. Pihinä vaan kävi...raudasta, ja silittäjän korvista.

Silittäjää vaihdettiin välillä. Näin molemmat saivat tutustua kaikkiin mielenkiintoisiin työvaiheisiin.

Tuolla ne nyt roikkuvat. Ovat puhtaat, sileät - ja kutistuneet noin 10 senttiä pituudesta. Aivan naurettavan näköiset siis.

Mitähän pesula olisi ottanut?
Mielenterveyteni takia en halua kuulla, että vaikkapa 15 eurolla nuo olisi pesty, silitetty ja niin ees päin...ja palautettu alkuperäisessä mitassaan.