Erään blogin kommenttilaatikosta sain idean tähän kirjoitukseen.

Kyse on odottamisesta. Eräs kirjoittaja kertoi että jaksaa pimeän syksyn paremmin joulunodotuksen turvin. Minulle tuli tuosta mieleen että me naiset olemme usein miehiä "lahjakkaampia" odottamaan aina jotakin. Olen huomannut, että monen naisen elämä - omanikin - kulkee sykleissä, joissa odotetaan aina jotakin seuraavaa asiaa. Milloin odotetaan kuukautisia alkavaksi, milloin taas toivotaan etteivät ne tulisikaan...sitten odotetaan ehkä lasta syntyväksi, sitten odotetaan miestä kotiin, lapsia kotiin sieltä ja täältä...odotetaan kesää, odotetaan syksyä, joulua, kevättä ja aina jotakin.

Asialla on hyvät puolensa. Se ainakin on positiivista, että tuntuu että koko ajan "tapahtuu jotakin".  On jotakin ilmassa, ainakin odotusta. Jotakin tapahtuu pian, kohta, hiukan myöhemmin. Sitten sen jälkeen sitä, sen jälkeen se ja tuo.

Kun on jotakin kivaa odotettavaa niin mielikin pysyy virkeänä. Voi ajatella sitä asiaa mikä on jo ihan ovella. Mutta entä ne huonot puolet. Mitä jos käyttää koko elämänsä odottamiseen, eikä muista elää? Jos odottaa koko ajan jotakin muuta, sitä ja tätä, lopulta ei tiedä enää mitä...mutta tätä hetkeä ei huomaa. Tai jos käy niin, että kun on kovasti odottanut (ja odottavan aika on ollut pitkä, kuten sanotaan...) eikä se odotettu juttu sitten täytäkään toiveita...On odottanut jonkun asian pilalle, on liikaa tähdännyt tulevaisuuteen ja siihen, millaista on "sitten kun"...

Onko odottaminen (enkä nyt tarkoita bussin odottamista) hiukan sama juttu kuin haaveilu? Onko odotuksella aina tarkka kohde? Tiedätkö sinä, mitä sinä odotat ja miksi?